Tennislegenda Rafael Nadal liittyi tällä viikolla Real Madridin hallitukseen.

Kyseisessä liittymisessä on vielä viimeiset silaukset tehtävänä ennen sen toteutumista, mutta liittyminen hallitukseen on jo varmaa. Nadal on ollut Socio (seuran virallinen jäsen) jo usean vuoden ajan.

Nadalin roolista hallituksessa ei vielä ole tietoa, mutta tulevaisuuden kannalta avautuu varmasti yksi massiivinen mahdollisuus.

The Athletic uutisoi, että Nadalista voi hyvinkin tulla jossain vaiheessa tulevaisuudessa Real Madridin puheenjohtaja. Nykyisellä puheenjohtajalla Florentino Pérezillä on ikää jo 79 vuotta, ja hänen nykyinen puheenjohtajakautensa päättyy vuonna 2029. Silloin Pérez on jo yli 80-vuotias.

40-vuotias Nadal olisi ideaalinen kandidaatti tehtävään. Hän pääsisi nyt pariksi vuodeksi Florentino Pérezin siipien suojaan oppimaan tarvittavia asioita. Myös Pérez on etsinyt itselleen mahdollista seuraajaa jo usean vuoden ajan. Lapsesta asti Real Madridia kannattanut Nadal voisi hyvinkin ottaa tehtävän vastaan.

Real Madridin nykyisessä hallituksessa on 19 jäsentä, mutta Pérez vetelee todellisuudessa suurinta osaa naruista kulissien takana. The Athletic kertoo myös, että tavoitteena on rakentaa hyvä pohja ja luoda taustajoukot sille ajalle, kun Pérez lopulta jättää puheenjohtajan tehtävät.

EXPECTED THRILL

@ExpectedThrill
🚨🚨🌕 | 𝗕𝗥𝗘𝗔𝗞𝗜𝗡𝗚: Tennis legend Rafael Nadal could become the next PRESIDENT of Real Madrid.

Florentino Pérez is preparing Nadal to eventually succeed him as club president.
Linkki twiittiin.