Barcelonalle koronarintamalta pientä helpotusta – illan pelistä sivussa ”vain” 16 pelaajaa

Vaikka päävalmentaja Xavi kuinka toivoi, ei La Liga suostunut peruuttamaan Barcelonan sunnuntaista sarjaottelua Mallorcaa vastaan. Syy siirtotoiveeseen oli siinä, että Barca joutuu vuoden ensimmäiseen peliinsä erittäin varamiehisenä. Sivussa on lopulta koronatartuntojen, loukkaantumisten ja pelikiellon takia 16 edustusjoukkueen pelaajaa – ”vain” 16, sillä lauantaina Barcelona sai koronakaranteenista vapautumisen vuoksi käyttöönsä ranskalaistopparit Samuel Umtitin ja Clement Lenglet’n.
Barcelona nimesi Mallorca-pelin kokoonpanoonsa 21 pelaajaa, joista vain 11 on virallisesti edustusjoukkueen pelaajia. Heidän joukossaan on kaksi maalivahtia ja kuusi puolustajaa, mutta vain kaksi keskikenttäpelaajaa (Frenkie de Jong ja Riqui Puig) sekä vain yksi hyökkääjä (Luuk de Jong).
Puolustuksen Barca saa suhteellisen helposti kasaan Umtitin ja Lenglet’n vapauduttua koronakaranteeneista. Umtiti ehti jopa harjoitella lauantaina joukkueen kanssa.
Saadakseen joukkueen jalkeille Xavi kutsui mukaan kymmenen reservijoukkueen pelaajaa. Heistä 19-vuotias keskikenttäpelaaja Nico González on pelannut Barcan edustusjoukkueessa tällä kaudella jo 19 peliä – ja tehnyt kaksi maaliakin – mutta esimerkiksi toppari Mika Mármolille, laitapakki Guillem Jaimelle tai keskikenttäpelaaja Lucas de Vegalle kentälle pääsy merkitsisi debyyttiä Barcelonan edustusjoukkueessa.
Barcelonalta on loukkaantuneena kaikkiaan kuusi ykkösjoukkueen pelaajaa: Pedri, Ansu Fati, Memphis Depay, Sergi Roberto, Martin Braithwaite ja uusi hankinta Ferran Torres – jota ei tosin ole joukkueeseen vielä rekisteröitykään. Kapteeni Sergio Busquets on sivussa pelikiellon vuoksi. Koronatartuntoja on kaikkiaan kahdeksan. Covid-19 pitää sivussa Jordi Alban, Philippe Coutinhon, Alejandro Balden, Dani Alvesin, Abden, Ousmane Dembélén, myös loukkaantumisesta kärsivän Sergiño Destin sekä Gavin, joka tosin olisi terveenäkin pelikiellossa. Kuudestoista poissaolija on syyskaudella usein mukana ollut Yusuf Demir, jonka lainapestin Barcelona päätti keskeyttää.
Ottelu Mallorca-Barcelona alkaa sunnuntaina kello 22 Suomen aikaa, ja sitä voi seurata C Moren kanavilta.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- La Liga -pomo iski takaisin Carlo Ancelottille – irvailee julkisesti Real Madridin valmentajalle
- Diego Simeone on yhä raivon vallassa – myönsi asian ennen jättipeliä Barcelonaa vastaan
- Carlo Ancelottilta uusi uhkaus La Ligalle: ”Tämä on viimeinen kerta”
- Real Madrid Kylian Mbappén johdolla voittoon
- Atlético on niellyt tappionsa – valmiina Barcelonan katoon: ”Täytyy käyttää tätä bensana”
- Rivaldo puhui Barcelonaan yhdistetyn Neymarin tilanteesta: ”Jos hän ei siirry sinne…”
- Carlo Ancelotti ei ymmärrä Real Madridin kiireistä otteluohjelmaa: ”Priorisoidaan rahaa ja tv-oikeuksia”
- MD: Hansi Flick haluaa Wojciech Szczęsnyn jatkavan Barcelonassa
- Real Madridin läpimurtopelaaja sai ensimmäisen kutsunsa – tässä on Espanjan joukkue Hollanti-pariin
- Imanol Alguacil haukkui tuomaripelin Man United -tappion jälkeen – ”Se on julmaa”