Barcelona nousi vaikeuksien kautta helpottavaan voittoon – nuoret lupaukset katalonialaisten sankareina
Barcelona ja Elche kohtasivat Camp Noulla lauantaina La Ligassa. Joukkueiden seitsemän edellistä kohtaamista olivat päättyneet katalonialaisten voittoon hurjalla maalierolla 24-0. Tällä kertaa nähtiin kuitenkin tasainen kamppailu, joka ratkesi vasta lopussa Barcelonan eduksi lukemin 3-2.
Ensimmäistä kertaa La Liga -kamppailussa Barcelonan avauksessa ollut Ferran Jutlga iski pallon maaliin jo ensimmäisellä peliminuutilla, mutta lopulta tilanne tuomittiin kuitenkin paitsioksi. Varttia myöhemmin sama mies puski pallon maaliin kulmapotkusta, ja tällä kertaa osumaa ei hylätty. Maali oli 22-vuotiaan espanjalaishyökkääjän uran ensimmäinen La Ligassa.
Vain kolme minuuttia Jutglan osuman jälkeen katalonialaiset iskivät jälleen. Tällä kertaa pallon verkon perukoille tykitti vasta 17-vuotias huippulupaava keskikenttäpelaaja Gavi. Jutglan tavoin myös Gavi teki samalla uransa ensimmäisen osuman La Ligassa.
Kahden takaiskuosuman jälkeen vieraat pystyivät luomaan parikin hyvää maalipaikkaa nopeilla vastahyökkäyksillä, mutta viimeistely kuitenkin ontui pahemman kerran. Myös Barcelonalla oli omat paikkansa vielä avausjaksolla lisätä johtoaan, mutta se ei kuitenkaan siinä onnistunut.
Avausjakson kahdesta takaiskusta huolimatta vieraat eivät luovuttaneet. Kun kamppailua oli pelattu tunti, iski Elche vihdoin ja viimein maalin Barcelonan verkkoon. Tete Morenten osuma nosti sen mukaan taistelemaan sarjapisteistä.
Ja vain kahta minuuttia myöhemmin vieraat iskivät pelin jo tasoihin. Tällä kertaa Morente oli syöttäjän roolissa, kun hänen loistavasta keskityksestä Pere Milla puski pallon maaliin. Barcelonan puolustus nukahti tilanteessa pahemman kerran, sillä Milla oli aivan vapaana takatolpalla.
Blaugrana hallitsi selkeästi kenttätapahtumia viimeisen puoli tuntia ja lopulta se sai palkinnon voittomaalin muodossa, kun kamppailua oli takana 85 minuuttia. Tilanne tarkistettiin vielä VAR:lta, mutta lopulta vasta 19-vuotiaan Nico Gonzalezin laukoma osuma hyväksyttiin ja Barcelona nappasi elintärkeän voiton.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Atlético kiinnostunut Bayern-pelaajasta
- Marcus Rashford puhui tulevaisuudestaan
- Toimittaja: Atlético-floppi jättämässä seuran – neuvottelee paluusta kotimaahansa
- Sport: Robert Lewandowski valmis palkanalennukseen jäädäkseen Barcelonaan
- Marca: Atlético tarjoaa Diego Simeonelle uutta jatkosopimusta
- Nyt se on varmaa – brassi lähtee Real Madridista
- Real Madrid saa vahvistuksen Saudi-Arabiasta, väittää pelaajalegenda
- Real Madrid -kapteenin mielipide kallistuu lähdön kannalle
- Inter Miami haluaa taas yhden argentiinalaisen La Liga -kentiltä
- Real Madrid nappasi jalkapalloakatemiaansa Manex Rezolan
- Marcus Rashford puhui tulevaisuudestaan
- Toimittaja: Atlético-floppi jättämässä seuran – neuvottelee paluusta kotimaahansa
- Atlético kiinnostunut Bayern-pelaajasta
- Sport: Robert Lewandowski valmis palkanalennukseen jäädäkseen Barcelonaan
- Nyt se on varmaa – brassi lähtee Real Madridista
- Marca: Atlético tarjoaa Diego Simeonelle uutta jatkosopimusta
- Real Madrid saa vahvistuksen Saudi-Arabiasta, väittää pelaajalegenda
- Real Madrid -kapteenin mielipide kallistuu lähdön kannalle
- Media: Real Madrid hakee inspiraatiota Barcelonasta
- Hansi Flick myöntää, että Barcelonan tähtivahti pelasti joukkueen