Palaako Eden Hazard tammikuussa entiseen seuraansa? – ”Voin mennä vaikka hakemaan hänet Espanjasta”
Eden Hazardin aikaa Real Madridissa voidaan helposti pitää epäonnistuneena.
Hazard siirtyi merkittävällä summalla Real Madridiin kesällä 2019, mutta on kärsinyt jatkuvasti loukkaantumisista ja kunnossa ollessaan peliesitykset eivät ole häikäisseet.
Kuluvalla kaudella Carlo Ancelotti on osoittanut peluuttavansa mielummin muita pelaajiaan. Hazard on jämähtänyt viime aikoina penkille.
Real Madrid haluaa tiettävästi päästä Hazardista eroon kuluvan kauden jälkeen. Tammikuun alussa 31 vuotta täyttävä Hazard on tehnyt Real Madridissa kahden ja puolen vuoden aikana yhteensä viisi maalia.
Lillen puheenjohtaja Olivier Letang sai vastata kysymyksiin Hazardista. Hazard edusti aikoinaan Lilleä ja on todennut julkisesti seuraavansa aktiivisesti hallitsevan Ranskan mestarin otteita. Lille tarvitsee tammikuussa uuden laitahyökkääjän, sillä Jonathan Ikoné on siirtymässä pian Fiorentinaan.
Letang ei suinkaan poissulje Hazardin paluuta, mutta tiedostaa, ettei se ole helposti toteutettavissa.
– Mielestäni ei ole mahdotonta nähdä Hazardia uudestaan Lillen paidassa. Voin mennä vaikka Espanjaan hakemaan hänet, jos se on siitä kiinni. Luonnollisesti Hazardin paluu voi vaikuttaa mahdottomalta, mutta puhumme hyvin taidokkaasta ja uskomattomasta pelaajasta. Tällä hetkellä hänellä on sopimus Real Madridin kanssa, Letang totesi L’Équpe du Soirille.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Betis – Sevillan valtias jahtaa kunniaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelona teki lisää tilaa palkkakattoonsa – Ronald Araújo lähti
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla