Chelsean tähtitopparin sopimusneuvottelut umpisolmussa – Real Madrid toiveikas
Chelsean saksalainen huippupuolustaja Antonio Rüdiger on käynyt lontoolaisseuran kanssa jatkosopimusneuvotteluja jo pitkään. Chelsea haluaisi ehdottomasti pitää huippuvireisen topparin, mutta tunne ei välttämättä ole molemminpuolinen.
Rüdiger jäi Frank Lampardin alaisuudessa pienempään rooliin, mutta on Thomas Tuchelin Chelseassa noussut tähtikategoriaan.
Lontoolaisten kerrotaan asettaneen saksalaisen jatkosopimuksen esimerkiksi Raphaël Varanen hankkimisen edelle. Ranskalaispuolustaja meni lopulta Manchester Unitedin riveihin.
Rüdiger sen sijaan on edelleen ilman jatkosopimusta, joten hän lähtisi ensi kesänä seurasta ilmaiseksi. Tuchel on ollut jo pidemmän aikaa huolissaan, että hänen maanmiehensä olisi tekemässä lähtöä. Chelsean viimeisin tarjous oli tiettävästi noin kahdeksan miljoonan vuosipalkalla varustettu.
Toppari vaatii lähteiden mukaan yli 12 miljoonaa euroa vuodessa. Tilanne vaikuttaa jo umpikujalta ja Rüdigerin ei uskota pelaavan Chelseassa enää ensi kaudella. Nähtäväksi jää, että aikooko lontoolaisjätti myydä topparin tammikuussa vai antaa sopimuksen kulua umpeen.
Vahvimmin Rüdigerin perässä ovat Real Madrid, PSG ja Bayern München. Kaikilla kolmella löytyy varmasti omat houkutuksensa. Bayernissa hän pääsisi pelaamaan kotimaansa jätissä ja usein maajoukkuekavereidensa kanssa.
Pariisissa taas palkkapyynnöistä tuskin tarvitsee huolehtia. Rüdiger varmasti saisi haluamansa. Real Madridin uskotaan silti olevan vahvin kandidaatti.
Carlo Ancelotti haluaa Éder Militãon rinnalle laadukkaan topparin. Saksalainen on madridilaisten listan kärjessä. Tällä tapaa David Alaba voisi siirtyä pelaamaan enemmän omalle tontilleen.
Real Madridin uskotaan kykenevän tarjoamaan Rüdigerille kokonaisuutena houkuttelevimman paketin. Saa nähdä olisiko jotain tapahtumassa jo tammikuussa.
Lähde: Sports Illustrated, GOAL
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Barcelona-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – edellisestä pelistä yli puoli vuotta: ”Tämä on ollut todella vaikeaa”
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- La Liga-hyökkääjä jalkapallon homofobiasta: ”Pelaajat pelkäävät menettävänsä kaiken”
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Arda Güler tekin maalin omalta kenttäpuoliskoltaan – Real Madridille murskavoitto
- Getafen pelaaja kopeloi vastustajan sukukalleuksia – punainen kortti
- Real Madridin Thiago Pitarchia kosiskellaan pois Espanjan riveistä
- Isoja uutisia Barcelonalle: tähtipelaaja joukkueen vahvuudessa kuukausien tauon jälkeen

- Ville Koski debytoi La Ligassa
- Pep Guardiola mykistyi – Álvaro Arbeloa täräytti itsevarman julistuksen