Barcelonaan huhuttu hyökkääjä hyvästeli nykyisen seuransa

Barcelonaan yhdistetty hyökkääjä Cédric Bakambu on hyvästellyt nykyisen seuransa Beijing Guoanin.
Lehtitietojen mukaan Blaugrana on kaavaillut Bakambusta, 30, tuuraajaa Sergio Agüerolle, jonka uran jatkumisesta on viime aikoina käyty paljon keskustelua.
Agüero, 33, joutui viime kuussa jättämään ottelun kesken hengitysvaikeuksien ja rintakipujen takia. Joidenkin lehtitietojen mukaan argentiinalaiskärki joutuu päättämään uransa ennenaikaisesti sydänvian takia, mutta Barcelona on kiistänyt huhut.
Bakambú on ollut Barcelonan hankintalistalla aiemminkin. Blaugrana yritti hankkia hänet ensimmäisen kerran jo kaudella 2019-20. Tuolloin Bakambú oli jo matkalla kohti Kataloniaa, kun hän sai kesken välilaskun kuulla, että diili on kaatunut. Barcelona havitteli häntä myös viime kesänä, mutta Beijing Guoan vaati tuolloin hänestä liian isoa siirtokorvausta.
Ensi tammikuussa Bakambú on vapaa vaihtamaan seuraa ilman siirtokorvausta, sillä hänen ja Beijing Guoanin sopimus päättyy tämän vuoden lopussa.
Bakambú on pelannut Beijing Guoanissa 87 ottelua tehden niissä yhteensä 58 maalia ja syöttäen 21.
– Vaalimme nimeäsi sydämissämme – Cedric Bakambú. Toivottavasti et koskaan unohda meitä, kirjoitti kiinalaisseura Weibo-tilillään AS:n mukaan.
Myös Bakambú kirjoitti oman jäähyväisviestinsä.
– Olen ikuisesti kiitollinen tälle kaupungille. Meillä oli uskomaton taival. Teimme kaikki nämä maalit yhdessä. Voitimme [Kiinan] cupin yhdessä. Teimme sen yhdessä.
– Kannattajille, henkilökunnalle, joukkuekavereilleni, uusille ystävilleni ja kaupungille. Kiitos teille. Jään kaipaamaan teitä kaikkia.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Robert Lewandowski ryhtyi maajoukkueboikottiin – valmentaja erosi
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- La Liga -kauden alku saattaa siirtyä myöhempään ajankohtaan – riippuu Real Madridista ja Atléticosta