Saako Barcelona keskikenttäpelaajansa myydyksi? – ”Hän on maailmanluokan pelaaja ja haluamme ostaa hänet”

Besiktasin alkukausi on sujunut huonosti.
Hallitseva Turkin mestari on parhaillaan vasta kuudentena sarjataulukossa ja sarjakärki Trabzonspor on karannut jo kymmenen pisteen päähän.
Miralem Pjanic on sen sijaan kunnossa ollessaan pelannut hyvin. Pjanic on kärsinyt pienistä loukkaantumisista, mutta on osoittanut olevansa todellinen laatupelaaja Turkin pääsarjaan.
Besiktas lainasi Pjanicin siirtoikkunan viimeisillä hetkillä Barcelonasta. Pjanic jäi olemattomalle vastuulle Ronald Koemanin alaisuudessa ja oli tiettävästi hyvin tyytyväinen, kun hollantilaisluotsi sai potkut Barcelonan peräsimestä.
Besiktasin puheenjohtaja Ahmet Nur Çebi kertoi haluavansa hankkia Pjanicin kuluvan kauden jälkeen. Pjanicin hinta on kuitenkin mysteeri.
– Pjanic on maailmanluokan pelaaja ja haluaisimme ostaa hänet, mutta kaikki riippuu siitä, millaisilla ehdoilla voimme tehdä sen. Emme koskaan yrittäisi jotain, jota emme voisi maksaa. Toivottavasti Pjanicin hinta on sellainen, jonka voimme maksaa, Çebi totesi turkkilaismedioille.
Barcelonan uusi päävalmentaja Xavi tekee tiettävästi päätöksen sen suhteen, suostuuko seura myymään Pjanicin Besiktasiin.
Lähde: AS
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Real Madridin Eduardo Camavinga joutui poistamaan suositun kuvansa sponsorikiistan takia
- Ansu Fati loukkaantui lainapestillään – Barcelona pelkää pitkää poissaoloa
- Tuomariasiantuntija: Antonio Rüdigerin olisi pitänyt saada punainen kortti Napolia vastaan
- ”Helvetinmoinen pelaaja” – Getafen valmentaja luuli Mason Greenwoodin hankintaa vitsiksi
- Carlo Ancelotti otti kantaa Jude Bellinghamin ja Zinédine Zidanen vertailuun
- Athletic: Real Madrid tarjoaa pian uutta sopimusta Carlo Ancelottille – on kartoittanut kaiken varalta myös korvaajaehdokkaita
- Memphis Depayn vuosi mennyt täysin penkin alle: ”Ollut mahdotonta tuntea itseään jalkapalloilijaksi”
- Rafael van der Vaart paljasti: Real Madridin joukkue oli takavuosina juhlimassa ennen Clásico-tappiota: ”Siksi hävisimme sen ottelun”
- Real Madrid lohkovoittoon Mestarien liigassa
- Vajaamiehinen Sevilla romahti kahden maalin johtoasemasta – yksi tilanne muutti koko pelin kulun
- Barcelona-pomolta kritiikkiä tuomareille ja medialle: ”Jos tämä olisi tapahtunut Real Madridille…”
- Relevo: Real Madridin pelaajat kummastelivat Carlo Ancelottin kommentteja maalivahdista
- Catalunya Ràdio: Barcelonan seurajohto pettyi Xavin päätöksiin – kyseenalaisti kokoonpanovalintoja
- Vajaamiehinen Sevilla romahti kahden maalin johtoasemasta – yksi tilanne muutti koko pelin kulun
- Real Madrid lohkovoittoon Mestarien liigassa
- Diego Simeone liittyy erittäin harvalukuiseen kerhoon
- Diego Simeonen poika haastaa Real Madridin Bernabéulla – ei odota lämmintä vastaanottoa
- Espanjan päävalmentaja ei suostu ottamaan vastuuta Gavin polvivammasta: ”Barcelona ei pyytänyt!”
- Tähtilaituri ratkaisi Barcelonalle tärkeän voiton Mestarien liigassa – lohkossa tiukka tilanne
- Marca: Atléticon kapteeni Koke pettyi pahasti saamaansa jatkosopimustarjoukseen