AS: Barcelonalla mielessä tuuraaja Sergio Agüerolle

Barcelona kaavailee Cedric Bakambústa tuuraajaa Sergio Agüerolle, kertoo AS.
Hengitysvaikeuksista ja rintakivuista kärsinyt Agüero, 33, joutui viime viikonloppuna sairaalahoitoon kesken Alaves-ottelun. Myöhemmin Barcelona tiedotti, että argentiinalaishyökkääjää odottaa kolmen kuukauden tauko tositoimista.
Beijing Guoania edustava Bakambú, 30, on ollut Barcelonan hankintalistalla aiemminkin. Blaugrana yritti hankkia hänet ensimmäisen kerran jo kaudella 2019-20. Tuolloin Bakambú oli jo matkalla kohti Kataloniaa, kun hän sai kesken välilaskun kuulla, että diili on kaatunut. Barcelona havitteli häntä myös viime kesänä, mutta Beijing Guoan vaati tuolloin hänestä liian isoa siirtokorvausta.
Ensi tammikuussa Bakambú on vapaa vaihtamaan seuraa ilman siirtokorvausta, sillä hänen ja Beijing Guoanin sopimus päättyy tämän vuoden lopussa. Hän on pelannut tällä kaudella Kiinan Superliigassa 13 ottelua ja tehnyt viisi maalia.
Bakambú on tuttu nimi La Ligassa jo vuosilta 2015-2018, kun hän edusti Villarrealia.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Atlético Madridille vihdoin voitto – kärjessä yllätys
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Atlético Madridille vihdoin voitto – kärjessä yllätys
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Raúl aikoo palata Real Madridiin: ”Sitten, kun sen aika on…”
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Käry kävi – nyt rapsahti dopingpanna