Real Madrid -tähden agentti uskoo siirtohuhuissakin olleen asiakkaansa päättävän uransa Madridissa
Kuva: Getty Images
Saksalainen keskikentän virtuoosi Toni Kroos siirtyi Bayern Münchenista Espanjan pääkaupunkiin vuonna 2011. Real Madrid on kannattajineen päässyt nauttimaan saksalaisen esityksistä jo pitkään. Matkan varrelta on tarttunut mukaan muun muassa kolme Mestarien liigan voittoa.
Kerkesi Kroos tänä aikana voittamaan myös maailmanmestaruuden Saksan kanssa. Vuoden 2014 MM-kisoissa Real Madrid -tähdellä oli valtava rooli.
Kymmenen vuotta on pitkä aika ja Kroos on esiintynyt siirtohuhuissa tihenevään tahtiin viime vuosina. Hänet on yhdistetty varsinkin Valioliigan joukkueisiin. Viimeisimpinä Manchester Cityyn ja Newcastleen.
Miehen agentin Volker Struthin mukaan todellisuus saattaa olla hyvin toisenlainen.
– Uskon, että Toni päättää uransa Real Madridissa. Hän ei ole koskaan kertonut haluavansa pois. Toni on perheineen todella onnellinen Madridissa, Struth kertoi.
Kroos on muodostanut Los Blancosin riveissä Luka Modrićin ja Casemiron kanssa huiman keskikentän keskustan.
Luonnollisesti sukupolvenvaihdos on silläkin saralla luvassa, mutta ei välttämättä aivan heti. Joukkueen päävalmentaja Carlo Ancelotti on tunnettu arvostuksestaan juuri kokeneita pelaajia kohtaan. Italialaisen ryhmässä Kroosin vastuu on varmasti jatkossakin suuri.
Saksalaistähti on kuitenkin vasta 31-vuotias. Hän lopetti maajoukkueuransa kesän EM-kisoihin ja aikoo keskittyä sataprosenttisesti uraansa Madridissa.
Lähde: Football-Espana
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Barcelona-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – edellisestä pelistä yli puoli vuotta: ”Tämä on ollut todella vaikeaa”
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- La Liga-hyökkääjä jalkapallon homofobiasta: ”Pelaajat pelkäävät menettävänsä kaiken”
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- Arda Güler tekin maalin omalta kenttäpuoliskoltaan – Real Madridille murskavoitto
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Real Madridin Thiago Pitarchia kosiskellaan pois Espanjan riveistä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- La Liga-hyökkääjä jalkapallon homofobiasta: ”Pelaajat pelkäävät menettävänsä kaiken”
- Getafen pelaaja kopeloi vastustajan sukukalleuksia – punainen kortti