”Kun Barca soittaa, minä vaikka konttaan sinne” – La Liga -valmentaja ilmoittautui palvelukseen
Kuva: Getty Images
Barcelona oli lähellä kärsiä kitkerän tappion kotikentällään maanantaina, kun se sai Camp Noulle vieraakseen Granadan. Granada johti ottelua lähes alusta loppuun, mutta aivan lisäajan kynnyksellä Ronald Araújo tasoitti loppunumeroiksi 1-1.
Barcelonan valmentama toisen kautensa aloittanen Ronald Koemanin aseman on arveltu olevan pahasti vaakalaudalla hapuilevien tulosten ja osin seuraidentiteetin vastaisen pelitavankin vuoksi. Barcelonaa läheltä seuraavat toimittajat nimesivätkin jo kuusi mahdollista seuraajakandidaattia Koemanille, jos hollantilaiselle päätetään osoittaa ovea.
Tähän sekstettiin ei mahtunut Granadan valmentaja Robert Moreno, joka kuitenkin myönsi ottavansa pestin silmää räpäyttämättä vastaan, jos tilaisuutta hänelle tarjottaisiin. Vaikka Moreno ensin kieltäytyikin ottamasta kansaa Barcelonan tilanteeseen ”kunnioituksesta Koemania kohtaan”, ei hän kuitenkaan malttanut pysyä vaiti.
– Sinä päivänä, kun Barcasta soitetaan minulle, vaikka konttaan sinne, Moreno heitti Onda Ceron haastattelussa.
44-vuotias Moreno on kotoisin Barcelonan seudulta. Morenon pelaajaura oli vaatimaton, mutta hän on työskennellyt myöhemmin Barcelonan scouttina sekä pitkään Luis Enriquen valmennustiimissä, myös Barcelonassa vuosina 2014-2017.
Barcelonasta kaksikon matka jatkui Espanjan maajoukkueeseen. Moreno toimi aluksi ”Luchon” apulaisena, mutta peri päävalmentajan paikan reiluksi puoleksi vuodeksi, kun Luis Enrique jättäytyi perhesyistä sivuun. Maajoukkueessa Moreno voitti seitsemän peliä yhdeksästä eikä hävinnyt kertaakaan, mutta siitä huolimatta hänen piti väistyä, kun Luis Enrique halusi vanhan työnsä takaisin. Hyvien ystävien välit vahingoittuivat saagan yhteydessä pahasti.
[readmore from=Moreno-Robert]
Granadan valmentajana Moreno aloitti tällä kaudella. Ensimmäinen voitto antaa odottaa itseään, mutta tasapeli Camp Noulla antoi runsaasti toivoa paremmasta.
– Voitto oli erittäin lähellä, mutta olen tyytyväinen joukkueen henkeen. Piste Camp Noulta tuntuu meille kuin voitolta, Barcelonan elinikäiseksi kannattajaksi taannoin tunnustautunut Moreno totesi.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Villarreal nousi jättiläisten kantaan
- Xabi Alonso paljasti loistouutisia Real Madridin faneille
- Melkoinen trilleri – jumbokamppailussa huima loppu
- Athleticin Iñaki Williamsille vakava loukkaantuminen
- Rafael Benítez löysi uuden seuran – historiallinen diili
- Real Sociedadille erittäin tärkeät kolme pistettä
- Barcelona-lupaukselle, 21, paha loukkaantuminen – ei pysty pelaamaan neljään kuukauteen
- Marca: Real Madridissa ollaan ihmeissään Lamine Yamalin toiminnasta – ”Huono joukkuekaveri”
- Fichajes: Onnistuminen Real Madridia vastaan toi Juve-pelaajalle paikan Los Blancosin ostoslistalla
- Saudit taas ostoksilla Barcelonassa? Cristiano Ronaldon haave toteutumassa, tosin yli kymmenen vuotta myöhässä
- Lamine Yamal täräytti hurjan väitteen Real Madridista El Clásicon alla – Madridissa raivostuttiin
- Xabi Alonso paljasti loistouutisia Real Madridin faneille
- Villarreal nousi jättiläisten kantaan
- 16-vuotias teki maalin Eurooppa-liigassa – Barcelona havittelee timanttia riveihinsä
- Rafael Benítez löysi uuden seuran – historiallinen diili
- Athleticin Iñaki Williamsille vakava loukkaantuminen
- Saudit taas ostoksilla Barcelonassa? Cristiano Ronaldon haave toteutumassa, tosin yli kymmenen vuotta myöhässä
- Marca: Real Madridissa ollaan ihmeissään Lamine Yamalin toiminnasta – ”Huono joukkuekaveri”
- Barcelonalle huonoja uutisia juuri El Clásicon alla
- Melkoinen trilleri – jumbokamppailussa huima loppu