La Ligan sarjanousija ahkerana siirtotakarajalla – kärkeen kokenut vahvistus, tuleeko vielä toinenkin?
Kuva: Getty Images
La Ligaan täksi kaudeksi noussut Rayo Vallecano tiedotti hieman ennen puoltayötä Espanjan aikaa, että se on vahvistanut tämän kauden joukkuettaan 30-vuotiaalla kärkimiehellä Sergi Guardiolalla. Guardiola siirtyy Rayoon yhden kauden lainasopimuksella Real Valladolidista.
Guardiola on pelannut viimeisten kolmen kauden aikana Real Valladolidissa kaikkiaan 81 La Liga -ottelua. Näissä hän on tehnyt 12 maalia ja syöttänyt kahdeksan. Viime kauden saldo oli yksi maali ja kolme maalisyöttöä, mutta valitettavasti Valladolid putosi sarjasta. Nyt kuitenkin varmistui, että Guardiola jatkaa pääsarjatasolla edelleen.
La Liga -debyyttinsä Guardiola teki Getafessa syksyllä 2018, mutta peliaikaa tuli vain niukasti kolmessa ottelussa, joten matka jatkui silloin Valladolidiin – kelpo menestyksellä.
[readmore from=Rayo-Vallecano]
Rayo Vallecano teki Deadline dayna kaikkiaan kolme uutta hankintaa. Jo aiemmin päivällä se lainasi Segundan Almeríasta serbitoppari Nikola Marasin sekä Athletic Bilbaosta keskikenttäpelaaja Unai Lópezin.
Kaikkein isointa kalaa Rayo Vallecanon fanit vielä odottelevat. Jo virallista on, että kolumbialainen hyökkääjälegenda Falcao on purkanut sopimuksensa Galatasarayn kanssa, mutta sille huhulle, että hän siirtyisi vapailla papereilla juuri Rayo Vallecanoon, odotetaan vielä virallista vahvistusta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Andreas Christensen pettyi Barcelonan ensimmäiseen tarjoukseen
- Real Madridin ex-tähti paljasti seuran suurimman ongelman: “Pelaajat ovat…”
- MD: Barcelona suunnittelee neljää hankintaa kesän siirtoikkunassa
- Atléticon pelaajat kyyneleissä finaalitappion jälkeen – ”Tämä sattuu paljon”
- Real Sociedad voitti Copa del Reyn!
- Real Madridin pelaaja sairaalaan – on menettänyt kuusi kiloa
- Lähteet: Barcelona voi kohta kaivaa naftaliinista melkoisia yllätysnimiä
- Barcelona tehnyt valintansa Marcus Rashfordin ja João Cancelon välillä
- Toni Kroos: Barcelona ei tule voittamaan Mestarien liigaa nykyisellä pelitavallaan
- Álvaro Arbeloan ja tähtipelaajan välit poikki – Real Madrid valmis myymään pelaajan

- MD: Barcelona teki päätöksen Hansi Flickin tulevaisuudesta