Sport: Tottenham hankkii laitapuolustajan Barcelonasta yli 20 miljoonalla eurolla
Kuva: Getty Images
Sportin mukaan Barcelona ja Tottenham ovat päässeet alustavasti yhteisymmärrykseen Emersonin siirrosta.
Tottenhamin on määrä maksaa Emersonista yli 23 miljoonaa euroa. Tottenhamin edustajat neuvottelevat parhaillaan Emersonin agenttien kanssa sopimuksen henkilökohtaisista ehdoista.
Lehden mukaan siirto voi virallistua jo seuraavien tuntien aikana.
Betis saa kymmenen prosenttia siirtosummasta itselleen. Barcelona lunasti Emersonin pelaajaoikeudet itselleen Betisiltä noin yhdeksällä miljoonalla eurolla.
Barcelona ja Betis hankkivat oikean laitapuolustajan yhdessä Atlético Mineirosta tammikuussa 2019. Emerson pelasi kaksi kautta Betisissä, jonka jälkeen hän siirtyi Barcelonaan.
Kesällä Brasilian mukana Copa Américassa ollut Emerson on päässyt kentälle Barcelonan jokaisessa ottelussa tällä kaudella. Emerson oli avauksessa sunnuntaisessa Getafe-ottelussa.
LUE MYÖS:
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- Madridin derby meni Atlético Madridin nimiin – Real Madrid töppäili
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin