Lähde: Jordi Alban tuntuva palkkaleikkaus virallistamista vaille varmaa

Kuten jo viime viikonloppuna uumoilimme, on Barcelonan kapteenistosta nyt myös Jordi Alba suostunut Gerard Piquén tavoin alentamaan palkkaansa. Tieto ei ole vielä virallsita, mutta Mundo Deportivon mukaan jo täysin varmaa.
Lehti kertoo, että Alba on sitoutunut siihen, että hänen palkkaansa leikataan 25 prosentilla. Lisäksi hän on antanut myöntymyksensä siihen, että osa hänen nykyisestä palkastaan maksetaan myöhemmin. Alban sopimus Barcelonan kanssa ulottuu vuoteen 2024.
Barcelonassa ollaan hyvin tyytyväisiä siihen, että Piquén ja Alban kanssa on jo päästy yhteisymmärrykseen. Seura toivoo, että myös Sergio Busquets ja Sergi Roberto suostuvat samaan, jolloin koko kapteenisto olisi suostunut auttamaan Barcelonaa taloudellisessa ahdingossaan.
[readmore from=Alba-Jordi]
32-vuotias Alba on kotoisin Kataloniasta ja Barcelonan La Masian kasvatti. Läpilyöntiinsä La Ligaan hän teki Valenciassa, mutta nyt alkoi jo kymmenes perättäinen kausi Barcelonan edustusmiehistössä.
Alba on lukeutunut Barcelonan luottopelaajiin jo vuosikausien ajan. Hän on todennut haluavansa pelata uransa loppuun asti Barcelonassa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia