Röyhkeyden huippu! – Lehti: Martin Braithwaite esitti häikäilemättömän vaatimuksen Barcelonalle

Tanskalaishyökkääjä Martin Braithwaite nousi viikonloppuna Barcelonan yllätyssankariksi, kun mestarisuosikkeihin lukeutuvat kataloonit kaatoivat kotikentällään Real Sociedadin 4-2-lukemin.
30-vuotias Braithwaite teki illan ensimmäisen osumansa avausjakson lisäajalla ja vei Barcelonan 2-0-johtoon. Tunnin pelin jälkeen hyökkääjä osui toistamiseen ja viimeisteli isäntien voittomaaliksi jääneen kolmannen osuman. Braithwaite kirjautti tehotilastoihinsa vielä yhden merkinnän, kun hän alusti Sergi Roberton 4-2-osuman.
Tanskan maajoukkuehyökkääjälle lienee luvassa suuri rooli ainakin alkukauden aikana, kun Sergio Agüero toipuu pohjevammastaan. Hän myös itse tiedostaa tämän, ja on vaatinut talousvaikeuksien kanssa painivalta seuralta uutta, rahakkaampaa sopimusta.
Mundo Deportivon mukaan Braithwaite on asettanut tiukat ehdot Barcelonalle. Hän haluaa joko palkankorotuksen tai siirron muualle. Hyökkääjä tienaa tällä hetkellä eri lähteiden mukaan noin 100 000 euroa viikossa.
Braithwaiten vaatimus on melko häikäilemätön, sillä vastikään Barcelonan konkaripuolustaja Gerard Piqué suostui leikkaamaan palkkaansa, jotta Memphis Depay ja Eric García saatiin rekisteröityä joukkueen pelaajaluetteloon. Tanskalaishyökkääjä ei myöskään ole mikään suuri tähti, eikä moni seura maailmassa (jos kukaan) maksaisi hänelle nykyistä suurempaa viikkopalkkaa.
Forbesin mukaan Braithwaite on myös Barcelonan varakkain pelaaja, joten rahasta ei pitäisi olla pulaa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa

- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa