Real Madrid hätkähdyttää hankkimalla timanttisen lupauksen Barcelonasta

Real Madrid on napannut Barcelonan alle 19-vuotiaiden joukkueen kapteenin Jaume Jardín. Blaugrana ei pääse veloittamaan euroakaan siirrosta, koska Jaumen sopimus päättyi kesäkuun viimeiseen päivään.
Jaume liittyy aluksi farmijoukkue Castillan vahvuuteen. Aiemmin kesällä Castillaan saapui Rafa Llorente, 18, Las Rozasista.
Varhain maanantaiaamuna Marca uutisoi, että Jaumen siirto on enää kuulutusta vaille valmista. Hänet kuvattiin Valdebebasissa sopimustaan allekirjoittamassa.
Barcelona-kannattajien keskuudessa ollaan yksimielisiä siitä, että Jaume oli ja on edelleen pelaaja, jonka lahjakkuus on lähes suunnatonta. Hänen urakehityksensä on kuitenkin pysähtynyt viime kausina, eikä hän ole kehittynyt riittävästi. Sen takia ei Barcelonan kanssa syntynyt jatkosopimustakaan.
Jardí ei lähde Realista lainalle, vaan hänet istutetaan suoraan Castillan kokoonpanoon ensi kaudeksi. Hän onnistui debytoimaan viime kaudella Barcelonan B-joukkueessa Segunda División B:ssä, mutta hän ei enää päässyt toistamiseen kentälle eikä häntä nostettu joukkueen täysipäiväiseksi jäseneksi.
167-senttinen Jardí pelasi yhden ottelun Espanjan alle 18-vuotiaiden maajoukkueessa tammikuussa 2020.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- MD: Barcelonan maalivahti herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla
- Villarreal haluaa Chelsea-topparin – neuvottelut käynnissä
- SER: Barcelona haluaa myydä keskikenttäpelaajansa – saanut useita tarjouksia
- Rangaistuspotkumaali ratkaisi Real Madridin sarja-avauksen
- Hyökkääjä pettyi rooliinsa – haluaa jättää Atléticon
- Sevilla myymässä ykköstopparinsa 30 miljoonalla eurolla
- Lucas Bergströmin tilanne paranee – Mallorca myi ykkösmaalivahtinsa
- Franco Mastantuono, 18, vakuutti Xabi Alonson: ”Todella itseluottavainen kaveri”
- Hansi Flick hermostui Barcelonan joukkueelle – ”Tästä on puhuttava pelaajien kanssa”
- Santi Cazorla lähetti suoran viestin seurajohdolle: ”Odotamme vahvistuksia”