Gerard Piquén sana painaa Barcelonan ensi kauden suunnittelussa – ”Se queda”
Kuva: Getty Images
Piqué se queda. Piqué jää.
Näin otsikoi juttunsa espanjalaislehti AS viitaten siihen, että Barcelonan pitkäaikainen luottopuolustaja Gerard Piqué jatkaa joukkueessa myös ensi kaudella. Otsikko on luonnollisesti myös sanaleikki tarkoittaen Piquén taannoista ”Se quedá” -twiittiä. Tuon Piqué julkaisi vähän ennen kuin Neymar lopulta siirtyi Barcelonasta PSG:hen kesällä 2017.
Takaisin tähän päivään. Jutun mukaan 34-vuotias Piqué on näytellyt merkittävää roolia myös Barcelonan ensi kauden suunnitelmien muodostamisessa. Barcelonan uusvanha puheenjohtaja Joan Laporta halusi nimittäin tavata vuodesta 2008 lähtien seuran edustusjoukkueeseen kuuluneen Barca-kasvatin ja keskustella siitä, miten tämä näkee joukkueen tilanteen.
Laporta halusi kuulla Piquén suusta, miten hän aisti pukukopin ilmapiirin päättyneen kauden aikana ja mistä syystä puolustajan mielestä kausi päättyi pettymykseen. Tapaaminen toteutui noin puolitoista viikkoa sitten, eli ennen kuin Laporta kertoi Ronald Koemanin jatkavan Barcelonan valmentajana ensi kaudellakin.
Ennen tapaamista Laporta oli todennut julkisuudessa käyttävänsä pari viikkoa ”syvään harkintaan” valmentajatilannetta koskien. Hän halusi ”yhdistää kaikki kriteerit”, joista yksi olennaisimmista oli mielipide joukkueen ytimestä. Siksi Laporta keskusteli Piquén kanssa Koemanin jatkosta, ja Piqué antoi sille varauksettoman puoltonsa. Lisäksi tapaamisessa juteltiin myös Barcelonan lääkäritiimistä, sillä Philippe Coutinhon ja Ansu Fatin sitkeät polvivaivat heittivät kauden aikana varjon tiimin onnistumisen ylle.
Luonnollisesti pöydällä oli siis myös Piquén oma jatko. Barcelonan taloustilanne on erittäin vaikea, eikä pelkästään koronakriisistä johtuen. Vyötä on pakko kiristää. Kun Piqué ilmaisi Laportalle olevansa valmis laskemaan palkkaansa nykyisestä 16 miljoonan euron bruttovuosipalkasta, poistui hänen jatkonsa tieltä viimeinenkin este.
[readmore from=Pique-Gerard]
Barcelonassa toivotaan Piquén esimerkin johtavan siihen, että myös muut seuran pitkäaikaiset palvelijat Sergio Busquets ja Jordi Alba suostuvat jatkamaan seurassa alennetulla palkalla. Sergi Roberton puolestaan uskotaan vaihtavan maisemaa.
Barcelonan joukkueessa on tällä hetkellä kuusi topparia. Heistä neljän – Gerard Piquén, Eric Garcían, Roland Araújon ja Óscar Minguezan – vakuutetaan jatkavan joukkueessa ensi kaudellakin, mutta ranskalaiskaksikko Samuel Umtiti ja Clement Lenglet lienee lähdössä. Tulopuolelle huhutaan vielä Manchester Cityn Aymeric Laportea.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sensaatio! Divariseura jysäytti Real Madridin ulos cupista
- Espanjan maajoukkuepelaaja jättämässä La Ligan?
- Virallista: Conor Gallagher jättää Atlético Madridin
- Näkökulma: Real Madrid on pelaajien sirkus, jossa valmentajat ovat klovneja
- SER: Lukuisat Real Madridin pelaajat valittivat Xabi Alonsosta seurajohdolle
- Marca: Álvaro Arbeloan sopimuksen kesto selvillä
- Athletic: Xabi Alonso saattaa palata valmentamisen pariin kevään aikana
- L’Équipe: Kylian Mbappé yritti estää Xabi Alonson potkut
- Sieltä se tuli: Barcelona sai tärkeän hankinnan tehdyksi
- Jysähtääkö nyt kunnolla? Jürgen Klopp kommentoi Real Madrid -huhuja
- Espanjan maajoukkuepelaaja jättämässä La Ligan?
- Jysähtääkö nyt kunnolla? Jürgen Klopp kommentoi Real Madrid -huhuja
- Sieltä se tuli: Barcelona sai tärkeän hankinnan tehdyksi
- Athletic: Xabi Alonso saattaa palata valmentamisen pariin kevään aikana
- Virallista: Conor Gallagher jättää Atlético Madridin
- Entinen La Liga -tuomari: ”Real Madridin olisi pitänyt saada punainen”
- Atlético myy hyökkääjänsä Italiaan
- Real Madridin pelaajat yllättyivät Xabi Alonson potkuista
- L’Équipe: Kylian Mbappé yritti estää Xabi Alonson potkut
- Näkökulma: Real Madrid on pelaajien sirkus, jossa valmentajat ovat klovneja