Diego Simeonen poika lähdössä Italiasta – Vieläkö isä ja poika pääsevät samaan pukukoppiin?
Kuva: Getty Images
Cagrialissa pelaavan Giovanni Simeonen, 25, Italian-seikkailu on tulossa päätökseensä. Hän on pelannut nyt Serie A:ssa yhteensä kuusi kautta, joissa on syntynyt 50 maalia 179 sarjaotteluun. Hänen nimensä on pyörinyt siirtohuhuissa jo monen siirtoikkunan aikana. Nyt on vihdoin tullut aika tullut siirtyä eteenpäin, kertoo AS.
– Isäukkoni (Diego Simeone) kehotti minua menemään vuodeksi tai kahdeksi Italiaan, jossa liiga on hyvin kova ja jossa yksikin maali vastaa kahta, jotta olisin valmiimpi Espanjaa ja Englantia varten, Simeone sanoi vähän aikaa sitten.
Giovanni Simeone yhdistettiin Diegon valmentamaan Atlético Madridiin jo vuonna 2017, kun hän pelasi vielä Genoassa. Tie vei kuitenkin Fiorentinaan 15 miljoonalla eurolla.
Vuotta myöhemmin Simeone pääsi jo maajoukkuepelien makuun, kun hän esiintyi Argentiinan paidassa viidesti.
Kausi 2020–21 alkoi hänellä myös hienosti. Hän onnistui maalinteossa viisi kertaa ennen lokakuuta, mutta kauden mittaan Cagliarin vaikeudet kasvoivat, mikä heijastui myös Simeonen saamaan peliaikaan. Hän teki koko loppukaudella enää yhden maalin ja jäi Argentiinan Copa América -kokoonpanon ulkopuolelle, vaikka hän oli siinä alustavasti ollut mukana.
[readmore from=Simeone-Giovanni]
Simeone tähyilee nyt uutta seuraa ja uusia haasteita ulkomailta. Nykyisin Cagliarissa pelaava Atléti-legenda Diego Godín, 35, ei hänen kykyjään epäile.
– Hänellä on tarvittava osaaminen, jos hän haluaa haastaa itseään jossain toisessa sarjassa Englannissa tai Espanjassa. Hän on lahjakas ja määrätietoinen. Hän jatkaa kasvuaan ja uransa luomista, sanoi Godin pari kuukautta sitten La Nacionille.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin