Aneeminen Atlético Madrid heräsi vasta pelin lisäajalla – tasapelikin riitti nostamaan takaisin sarjan kärkeen
Kuva: Getty Images
Lauantaisen hienon El Clásicon jälkeen La Ligan seuraava iso jännitysmomentti oli Atlético Madridin vierailu Real Betisin kotikentällä. Atlético sai luopua lauantai-iltana kärkipaikastaan ensimmäisen kerran liki neljään kuukauteen, ja nihkeä kevätvire oli vesittämässä haaveet mestaruudesta. Haaste ottelussa oli kova, sillä Real Betis puolestaan lukeutui sarjan hyvävireisimpiin ryhmiin.
Atlético Madrid siirtyi johtoon jo 6. peliminuutilla. Hyökkäys vyöryi Betisin rangaistusalueelle vasemmalta, ja pallo pomppasi vähän onnekkaastikin Yannick Carrascolle. Tällä oli siinä vaiheessa edessään enää tyhjä maali, joten belgialainen siirsi helposti joukkueensa johtoon.
14. minuutilla Atlético oli lähellä jo toista maalia. Tarkka keskitys löysi Saúlin, jonka yritys suuntautui kuitenkin liiaksi päin Betis-vahti Claudio Bravoa.
Atlético tunnetaan joukkueena, joka on erittäin etevä puolustamaan 1-0-johtoaan. 20. minuutilla Betis kuitenkin pisti pelin tasoihin hyvän kuvion päätteeksi. Álex Moreno syötti vasemmalta ja Cristian Tello napautti suoraan volleysta taululle numerot 1-1. Tauolle mentiin näissä numeroissa.
Toisen puoliajan alussa vierasjoukkue Atlético sai jobinpostia, kun João Félix joutui jättämään kentän loukkaantumisen vuoksi. Hänet korvasi Lucas Torreira.
Jos oli Atléticon hyökkäyspeli muutenkin saamatonta, niin tämän jälkeen viimeinenkin terä hävisi. Claudio Bravolle Real Betisin maalilla tuli vilu.
Betis puolestaan loi ottelun viimeisellä neljänneksellä kelpo maalipaikkoja. Ensin Aitor Ruibal laukoi avopaikasta yli (74′) ja 76. minuutilla Diego Lainez pääsi loistavaan avopaikkaan. Meksikolainen laukoi hyvin kohti alakulmaa, mutta Jan Oblak esitteli todellisen gamesaverin.
Toisen puoliajan tilastot olivat karua kertomaa. Atléticolle ei kirjattu jakson ensimmäisten 45 minuutin aikana ainuttakaan maalintekoyritystä tai laukausta kohti maalia. Betisillä maalintekoyrityksiä oli kuusi ja laukauksia kohti maalia kolme. Lisäajalla alkoi kuitenkin tapahtua.
Vitolo syötti taaksepäin Ángel Correalle, jonka matalan laukauksen Claudio Bravo erittäin hyvin torjui. Betis-puolustus ehti vain vaivoin siivota pallon kulmapotkuksi. Lisäajan viidennellä ja viimeisellä minuutilla sekä Correa että Vitolo pääsivät vielä laukomaan, mutta maalin juhlinta ei toteutunut.
Vaikka lisäajalla pulssi vielä nousikin, jäi kokonaisuudessaan ottelun viihdearvo melko matalaksi. Atléticon tämänkään illan peliesitys ei anna uskoa siihen, että Diego Simeonen miehistö voisi nostella kauden päätteeksi mestaruuspokaalia. Barcelona ja Real Madrid porhaltavat vauhdilla ohi, ellei Atlético palaa nopeasti syyskauden tasolleen.
17 - After earning 24 points out of 24 in LaLiga between December 2020 and January 2021 (W8), Atlético de Madrid have only taken 17 of the last 33 available (W4 D5 L2). Everest.
LUE MYÖS:
- Eric García jättää maajoukkueleirin – tässä korvaaja
- Lamine Yamal kommentoi Ballon d’Oria – uskoo olleensa oikeutettu voittaja jo pidemmän aikaa
- AS: Barcelona ja Real Madrid saman superlupauksen perässä
- Tältäkö näyttää keskinkertaisuuden huippu? Getafessa tilastokummajainen
- Lehti: Barcelona kiinnostunut Chelsean teinitähdestä
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Lehti: Barcelona kiinnostunut Chelsean teinitähdestä
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Tältäkö näyttää keskinkertaisuuden huippu? Getafessa tilastokummajainen
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
