Näkökulma: Barcelona näytti parhaan ja huonoimman puolensa kolmen päivän aikana – viikko huipentuu isoon uutiseen

Vauhdikas viikko Barcelona-yhteisölle, pakko sanoa.
Oikeastaan se alkoi jo viime viikonloppuna, kun Barcelona kaatoi mestaruustaistelun kannalta elintärkeässä ottelussa Sevillan maalein 2-0.
Maanantaina tuli seuraava – huomattavasti suurempi – paukku: viime syksynä tehtävästään eronnut, seuran entinen puheenjohtaja, Josep Maria Bartomeu pidätettiin. Puhutaan talousrikosepäilystä, joka liittyy Barcagate-skandaaliin.
Taas pari päivää eteenpäin ja Barcelona oli jälleen otsikoissa. Suorastaan eeppinen nousu Copa del Reyn välierissä Sevillaa vastaan. 0-2-lähtötilanteesta 2-2-tasapeliin lisäajan neljännellä minuutilla ja voitto jatkoajalla.
Kovin paljon enempää ei voi noin lyhyessä ajassa tapahtua.
Bartomeun pidätys ei ollut hyvä asia
Barcelonan kannattajien reaktioita kun on seurannut, yleisvaikutelma on ollut jossain euforian tietämillä.
Kaikkia edellä mainittuja tapauksia on pidetty todella positiivisina. Rohkenen olla eri mieltä.
Bartomeu oli ja on vihattu hahmo Barcelonassa, ja on tietysti hyvä, että rikosepäily tutkitaan, mikäli sellaiseen on aihetta.
Silti, seuran imagon kannalta ei nähdäkseni voi koskaan olla hyväksi, jos puheenjohtaja – nykyinen tai entinen – pidätetään. Samallahan pidätettiin muutama muukin hahmo Barca-johdosta.
Vaikea uskoa, että se ainakaan lisäisi sponsoreiden, huippupelaajien tai akatemiatalenttien intohimoa seuraa kohtaan, jos seuran toimisto ratsataan ja johtohenkilöitä talutetaan putkaan. Eikä se ollut suinkaan ensimmäinen kerta. Edellinen puheenjohtaja Sandro Rosell on istunut linnassa pitkään.
Seuran ylimpien johtajien pidätykset ja rikostutkinnat eivät kieli kovin vakuuttavasta seuratoiminnan johtamisesta. Seurassa on jotain vialla, jos kaksi peräkkäistä vaaleilla valittua puheenjohtajaa syyllistyy – tai joiden epäillään syyllistyneen – rikokseen.
Sevilla-ottelut loivat toivoa koko seuralle
Barcelonalla on ollut viime kesän farssin ja uudelleenrakennuksen aloituksen jälkeen suuria ongelmia isoissa otteluissa. Barca pelasi kauden ensimmäisen Sevilla-ottelun tasan, hävisi Real Madridille, Atlético Madridille, toisen kohtaamisen Juventukselle ja suorastaan romahti PSG:tä vastaan. Turpaan tuli myös Espanjan Supercopan finaalissa.
Copa del Reyssäkään tilanne ei näyttänyt hyvältä, kun Sevilla voitti Barcelonan avausosassa maalein 2-0.
Viime viikonloppuna tilanne kääntyi päälaelleen. Barcelona pelasi kypsän ottelun ja tylsytti Sevillan hyökkäyspelin täysin. Lukemat Barcan hyväksi 2-0. Barcelonalaislehdissä – jotka suhtautuvat hyvin puolueellisesti ja tunteellisesti lajiin – alettiin uskoa siihen, että Copan finaalipaikka olisi mahdollisuuksien rajoissa.
Bartomeun pidätys tapahtui maanantaina, ja jo keskiviikkoiltana Barcelona pelasi Copassa Sevillaa vastaan. Siitä tuli ihan isät vastaan pojat -menoa. Ehkä Barcan kauden paras peli. Tasapainoinen esitys, jonka kruunasi Gerard Piquén tasoitusmaali. Toki ottelusta olisi jäänyt jonkin verran erilainen kuva, jos Marc-André ter Stegen ei olisi torjunut pilkkua ennen Piquén maalia.
Sevilla-ottelut toivat uskoa koko seuralle. Viikon alun poliisioperaation tuoma negatiivinen julkisuus kummasti unohtui, kun barcelonalaisyhteisö puhui ”mielettömästä comebackista”. Tämän hetken Barcelonassa pienemmätkin cupit ovat äärimmäisen tärkeitä. Katsokaa vaikka, miten Lionel Messi juhli Piquén tasoitusta.
Viikko huipentuu kaikkein isoimpaan tapahtumaan
Päivittäisellä tasolla tietysti puhutaan ennen kaikkea joukkueen esityksistä kentällä. Sevilla-voitot ja Copan finaalipaikat ovat kuitenkin kärpäsenkakkaa sen rinnalla, mitä tulevana sunnuntaina tapahtuu.
Jo kertaalleen koronan takia siirretty Barcelonan puheenjohtajavaali pidetään ja uudeksi seurapomoksi kruunataan Joan Laporta, Víctor Font tai Toni Freixa – mitä todennäköisimmin Laporta.
[readmore from=Barcelona]
Luvassa on uudelleenrakennuksen jatkamista ja todennäköisesti tietynlaisen rauhan tuomista seuran tekemiseen. Monta kuukautta on ajelehdittu vaikeissa oloissa ilman johtajaa. Pian sellainen taas on, mikä tuonee ryhtiä koko toimintaan – ainakin isossa kuvassa.
Tulevina kuukausina puhutaan muun muassa velkojen uudelleenjärjestelystä, Messin jatkamisesta, Ousmane Dembélén jatkosopimuksesta, uusien pelaajien hankkimisesta, valmentajakysymyksestä ja stadionremontista. Johan riittää puuhaa. Noiden rinnalla yksittäiset voitot ja finaalipaikat ovat pientä, joskaan niitäkään ei sovi väheksyä. Voi hyvinkin vaikuttaa esimerkiksi Messin jatkohaluihin, jos hän kokee joukkueen olevan tarpeeksi hyvä voittamaan pokaaleita.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi