Huomasitko? Real Madridilla oli viikonloppuna neljä kapteenia
Real Madridin kapteeninnauha vaihtoi omistajaa kolme kertaa Madridin paikallisväännössä viime viikonloppuna.
Pitkästä aikaa avauskokoonpanoon tärkeässä ottelussa päässyt Dani Carvajal kantoi nauhaa ensimmäinen tunnin ajan.
Kun kutsu vaihtoon kävi, hän luovutti nauhan keskikenttäpelaaja Federico Valverdelle. Valverde ehti olla kapteenina alle vartin, kunnes hänet passitettiin suihkuun suoralla punaisella kortilla.
Tässä vaiheessa kapteenin manttelin otti kantaakseen Vinícius Júnior.
Kymmenen minuuttia myöhemmin Vini otettiin hyökkäyksestä pois, ja tilalle käskettiin Álvaro Carreras johtoa turvaamaan. Samalla kapteenin oikeudet siirtyivät viimeistä kertaa, nyt maalivahti Andri Luninille.
Real Madridin kapteenit valitaan suoraviivaisesti seurauskollisuuden perusteella. Kapteenius siirtyy aina sille, joka on ollut joukkueessa pisimpään. Sunnuntain tapahtumissa oli sattumaakin mukana, sillä Realin ykkösvahti Thibaut Courtois olisi saanut nauhan Valverden jälkeen, jos hän ei olisi parhaillaan loukkaantuneena.
Carvajal puolestaan ei ollut päävalmentaja Álvaro Arbeloan ensimmäinen vaihtoehto Realin laitapuolustajaksi. The Athleticin mukaan hän sai mahdollisuutensa vain, koska Trent Alexander-Arnold oli myöhästellyt joukkueharjoituksista (ulkoinen linkki). Valverde taas joutui jättämään kentän kiistanalaisen ulosajon jälkeen. Jos Realin leiristä kysytään, tuomio oli väärä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Athletic – ei enää putoamistaistoon
- Lähteet: Barcelonan Roony Bardghjilla paha loukkaantuminen
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Lehti: Atlético Madrid hakee isoa siirtoa Ranskasta – nyt neuvotellaan siirtosummasta
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Celta Vigo – taistelee jälleen europaikoista?
- Yllättävä veto – kolme Barcelonan pelaajaa jätti lomansa kesken
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Valencia – yllättävän hyvissä asemissa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Getafe – Mennäänkö mopolla taas moottoritielle?
- Fede Valverde kertoi – yksi asia yllätti José Mourinhossa
- José Mourinho ei säästellyt: ”Hän on meille tärkeä pelaaja, mutta …”
- José Mourinho ei säästellyt: ”Hän on meille tärkeä pelaaja, mutta …”
- Yllättävä veto – kolme Barcelonan pelaajaa jätti lomansa kesken
- Fede Valverde kertoi – yksi asia yllätti José Mourinhossa
- Ferran Torres jättämässä Barcelonan – PSG-siirto lähempänä kuin koskaan
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Valencia – yllättävän hyvissä asemissa
- Karmea taklaus harjoitusottelussa – Getafen hyökkääjän kausi on ohi
- AS: José Mourinho pitää tiukkaa kuria Madridissa – uudet säännöt käytössä
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Getafe – Mennäänkö mopolla taas moottoritielle?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Celta Vigo – taistelee jälleen europaikoista?
- Rodrin agentti paljasti: valinta on tehty ja matka jatkuu kohti sinipunaista seuraa