Diego Costan uusi osoite varmistumassa – edessä paluu juurille?
Atlético Madridin kanssa joulukuun lopussa sopimuksensa purkanut Diego Costa on ollut noin puolitoista kuukautta ilman työnantajaa, mutta nyt uusi seura on ilmeisesti löytymässä. Muun muassa Marcan ja Sky Sportsin mukaan härkämäinen hyökkääjä on palaamassa synnyinmaahansa Brasiliaan 15 Euroopassa vietetyn vuoden jälkeen.
Costan kerrotaan olevan solmimassa kaksivuotista sopimusta tuoreen Copa Libertadoresin voittajan ja seurajoukkueiden MM-turnaukseen osallistuneen Palmeirasin kanssa. Hänen uskotaan ansaitsevan seurassa kahden miljoonan euron vuosipalkkaa. Se tekee hänestä samalla yhden Brasilian Serie A:n parhaiten palkatuista pelaajista.
32-vuotias Costa on pelannut Euroopassa selkeästi eniten Atlético Madridissa, mutta hänet muistetaan hyvin myös Chelsean paidasta. Kärkimiehen ensimmäinen osoite Euroopassa oli portugalilainen Braga, ja lisäksi hän on pelannut muun muassa Celta Vigossa, Real Valladolidissa ja Rayo Vallecanossa. Costa on pelannut myös 24 A-maaottelua Espanjan maajoukkueessa.
[readmore from=Costa-Diego]
Atlético Madridissa Costa pelasi yhteensä 215 ottelua kolmella eri rupeamalla. Niissä hän teki 83 maalia ja syötti 36.
Costan lähdettä Atléticosta hänen uudeksi osoitteekseen on huhuttu muun muassa Turkkia, Qataria, Saudi-Arabiaa ja Englannin Valioliigaa. Nyt edessä näyttää kuitenkin olevan paluu Brasiliaan.
Lähde: Transfermarkt
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Virallista! Kylian Mbappé lähtee PSG:stä – seuraavaksi Espanjaan?
- Italian jättiläiset perässä – Girona ei aio luopua Artem Dovbykistä
- Girona saattaa joutua pelaamaan Mestarien liigan ottelunsa Barcelonassa
- Getafe-pomo otti kantaa Mason Greenwoodin tulevaisuuteen: ”Jos kaikki riippuisi hänestä…”
- Real Madridin pitkäaikainen pelaaja solmimassa jatkosopimuksen
- Jude Bellingham kohtaa entisen seuransa Mestarien liigan finaalissa: ”Siitä tulee outoa”
- Athletic: Real Madridin luottopelaaja todennäköisesti sivussa UCL-finaalista
- Virallista! Barcelonan Pau Cubarsílle uusi sopimus – ulosostohinta nousee merkittävästi
- Thomas Tuchel raivoissaan välierän kohutilanteesta: ”Katastrofaalinen päätös”
- Carlo Ancelotti Real Madridin finaalipaikasta: ”Maagista”
- Athletic: Real Madridin luottopelaaja todennäköisesti sivussa UCL-finaalista
- Thomas Tuchel raivoissaan välierän kohutilanteesta: ”Katastrofaalinen päätös”
- Virallista! Barcelonan Pau Cubarsílle uusi sopimus – ulosostohinta nousee merkittävästi
- Real Madridin pitkäaikainen pelaaja solmimassa jatkosopimuksen
- Carlo Ancelotti Real Madridin finaalipaikasta: ”Maagista”
- Bild: Real Madrid kiinnostunut Florian Wirtzistä
- Jude Bellingham kohtaa entisen seuransa Mestarien liigan finaalissa: ”Siitä tulee outoa”
- Real Madridin Joselu: ”En tiedä, olenko sankari, mutta olen erittäin onnellinen”
- La Liga -vahti loukkaantui pahasti saatuaan pitkään odotetun mahdollisuuden – toipumisajasta karu arvio
- Real Madrid saa pokaalinsa ilman yleisöä – taustalla hieno ele