Nyt puhuu Barcelona – katalonialaisjätiltä närkästynyt reaktio El Mundon uutispommiin Lionel Messin sopimuksesta

Espanjalaislehti El Mundo pudotti valtavan uutispommin lauantain ja sunnuntain vaihteessa, kun se julkaisi Lionel Messin vuonna 2017 Barcelonan kanssa allekirjoittaman neljän vuoden sopimuksen tiedot.
Uutisesta kävi ilmi, että Messi on tienannut nykyisen sopimuksensa aikana Barcelonassa yli 511 miljoonaa euroa. Argentiinalaistähden sopimus on tiettävästi rahakkain pelaajasopimus koko urheilumaailmassa.
El Mundon mukaan Messin palkka on vuodessa 138 miljoonaa euroa, ja sopimus on sisältänyt muun muassa bonukset jatkosopimuksen teosta ja uskollisuudesta seuraa kohtaan.
Barcelonassa on nyt reagoitu El Mundon julkaisuun. Katalonialaisseura julkaisi sivuillaan tiedotteen, jossa seura tuomitsee lehden uutisen.
− Seura on todella harmistunut siitä, että Barcelonan ja Lionel Messin välinen sopimus on julkaistu. Kyseessä on yksityinen, osapuolten välisesti salassa pidettävä sopimus, Barcelonan tiedotteessa muun muassa lukee.
− Barcelona kiistää ehdottomasti olevansa vastuussa asiakirjojen vuodosta ja ryhtyy tarvittaviin oikeudellisiin toimenpiteisiin El Mundoa vastaan, Barcelonan sivuilla jatketaan.
Barcelonan tiedotteessa kerrotaan lopuksi, että seura antaa täyden tukensa Messille, jonka imagoon tietojen julkaiseminen saattaa vaikuttaa negatiivisesti.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi