Lähde: Ohituskaistalta yllätyskäänne – päätyykö Kylian Mbappé Madridin sijaan Valioliigaan?
Kuva: Getty Images
Real Madridin on tiedetty olevan pitkään ja hartaasti PSG:n nuoren supertähden Kylian Mbappén kintereillä. Siirto oli lähellä jo vuonna 2017, mutta tuolloin Mbappé siirtyi kuitenkin Monacosta Pariisiin. Uutta yritystä on suunniteltu tulevaksi kesäksi, sillä Mbappén sopimus umpeutuu vuonna 2022, eikä jatkokontrahtia PSG:n kanssa ole syntynyt. Siksi paine myydä hyökkääjä tänä kesänä voi kasvaa liian suureksi.
Real Madrid viettää toista perättäistä siirtoikkunaansa ilman ainuttakaan uutta hankintaa. Määrätietoisena tavoitteena on ollut säästää varoja juuri Mbappén hankintaan. Toki myös koronapandemian aiheuttamat tappiot ja Santiago Bernabéun stadionremontin kulut mutkistavat tilannetta, mutta varsinaisesti Madridissa ei ole kuitenkaan peitelty pyrkimyksiä saada Mbappésta joukkueen uusi johtotähti ja maalipyssy.
Nyt ranskalainen Canal+ kuitenkin kertoo, että Real Madrid on joutumassa Mbappé-kisassa sivuun, sillä ohituskaistaa on ohi porhaltamassa hallitseva Valioliigan mestari Liverpool. Canal+:n toimittaja Geoffroy Garétier kommentoi Late Football Club -ohjelmassa, että juuri nyt Liverpool on vahvin suosikki Mbappén seuraavaksi joukkueeksi.
[readmore from=Mbappe-Kylian]
Jürgen Klopp on tunnustautunut julkisesti Mbappén suureksi ihailijaksi, ja seura haluaisi tehdä nuorukaisesta projektinsa johtajan. Liverpoolin hyökkäys on hyvissä kantimissa nytkin Sadio Manén, Roberto Firminon ja Mohamed Salah’n myötä, mutta jos seura onnistuisi värväämään Mbappén, voisi Salah’lle aueta ovi siirtoon. Salah’n on huhuttu pidempään olevansa kiinnostunut siirrosta juuri esimerkiksi Real Madridiin.
Canal+ uskoo Liverpoolin hyötyvän myös siitä, että joukkueessa pelaa Fabinho, joka edusti Mbappén tavoin aiemmin AS Monacoa. Fabinhon uskotaan voivan suostutella Mbappéa, jos tämä osoittaa Liverpool-siirrolle valmiutensa.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Cope: UEFA hyllyttää Barcelonan ja Atléticon välisen ottelun tuomarin
- Real Madrid kumosi espanjalaismedian väitteet
- Real Madridissa kuohuu! Raúl Asencio kiirehti oikomaan sanojaan päävalmentajasta
- Celta Vigolle tyly kylvetys
- Barcelona ryhtyi toimenpiteisiin – Atlético-tappiosta valitus
- Tyrmäys! La Liga -seura on nyt todella lähellä välieräpaikkaa
- Melkoinen väite Italiasta: Interissä naurettiin Barcelonan tarjoukselle tähtitopparista
- Marca: Uusi paljastus Real Madridin kulisseista – seuraikonilla ja Álvaro Arbeloalla on haasteita keskenään
- Álvaro Arbeloa näkee Barcelonan hyötyvän tuomareista: ”Mikään ei ole muuttunut”
- Väite: Barcelona harkitsee valituksen tekemistä Uefalle
- Väite: Barcelona harkitsee valituksen tekemistä Uefalle
- Barcelona ryhtyi toimenpiteisiin – Atlético-tappiosta valitus
- Atléticon maalivahti kommentoi kohutilannetta: ”Pubill ei tehnyt mitään väärää”
- Ex-pelaajalta raju avautuminen Viníciuksesta: ”Hän on kamala”
- Thierry Henry jyrähti Pau Cubarsín ulosajosta
- Tuomarikomitea: Barcelonan ja Atléticon välisessä ottelussa tehtiin selvä tuomarivirhe
- Melkoinen väite Italiasta: Interissä naurettiin Barcelonan tarjoukselle tähtitopparista
- Marca: Uusi paljastus Real Madridin kulisseista – seuraikonilla ja Álvaro Arbeloalla on haasteita keskenään
- Marca: Álvaro Arbeloa on menettänyt luottamuksensa Real Madridin avainpelaajaan
- Giuliano Simeonelta suorat sanat puhuttaneesta tilanteesta: ”Näittekö edes peliä?”