Melkoinen väite Italiasta: Interissä naurettiin Barcelonan tarjoukselle tähtitopparista
Italialaislehti Tuttosport uutisoi, että Barcelona on tehnyt ensimmäisen tarjouksensa Italian maajoukkuetoppari Alessandro Bastonista.
Tuttosportin tiedoista uutisoi muun muassa espanjalainen Sport-lehti. Mediatietojen mukaan Barcelonan tarjous Bastonista jäi Interin johtoportaan mielestä varsin matalaksi.
Milanossa 45+5 miljoonan euron tarjousta pidettiin väitteen mukaan peräti naurettavana. Katalonialaisseura voi siis joutua korottamaan tarjoustaan reilusti.
Vetäytyykö Barcelona?
Tuttosportin mukaan Bastoni ei lähde Internazionalesta 50 miljoonan euron korvauksella. Italialaismedian lähteiden mukaan noin 70–80 miljoonan euron siirtosumma on lähempänä Interin vaatimuksia.
Tämä summa voi olla jo Barcelonalle niin korkea, että katalonialaiset joutuvat etsimään uutta keskuspuolustajaa muualta.
Bastoni itse on tiettävästi näyttänyt vihreää valoa Barcelonaan siirtymiselle, mutta osapuolet vaikuttavat olevan kaukana toisistaan raha-asioissa.
Italian 26-vuotiaalla maajoukkuemiehellä on Interin kanssa sopimus kesään 2028 saakka.
Bastoni oli antisankarina italialaisittain surullisenkuuluisissa MM-jatkokarsinnoissa Bosnia-Hertsegovinaa vastaan, kun hän sai harkitsemattomasta taklauksestaan punaisen kortin. Tätä pahaa virhettä lukuun ottamatta toppari on kuulunut Italian parhaimmistoon ja on pelannut 43 maaottelussa.
Tällä kaudella Bastoni on pelannut Interin paidassa kaikkiaan 36 pelissä.
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Getafe valahti samoille sijoille KuPSin kanssa – esityksestä löytyi silti paljon hyvää
- Islantilaishyökkääjän maalivire ei ehkä riitä – Real Sociedad on nyt tiukassa paikassa eurokentillä
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Vinícius Juniorin tilastoista nousee esille kiusallinen yksityiskohta
- Virallista: Barcelona kiinnitti supertähtensä pitkällä jatkosopimuksella
- Yksi urheiluhistorian suurimmista legendoista sanoi kyllä Real Madridille
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Vinícius Júniorin huono vire jatkuu – nyt kommentoi Federico Valverde
- Virallista: Barcelona kiinnitti supertähtensä pitkällä jatkosopimuksella
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- Palaako Ferran Torres Barcelonaan?