La Masian kasvatti teki vihdoin avausmaalin La Ligassa – Ronald Koeman: ”Tykkään hänen asenteestaan”

21-vuotias Riqui Puig sai tuulettaa sunnuntaina uransa ensimmäistä La Liga -maalia, kun Barcelona otti 2-0-”pakkovoiton” Elchestä. Puig tuli kentälle Pedrin tilalle 87. minuutilla, ja teki kaksi minuuttia myöhemmin lähietäisyydeltä Barcelonan toisen maalin. Sattuneesti päällään, vaikka mittaa Puigilla on vain 169 senttimetriä.
Valmentaja Ronald Koeman totesi pelin jälkeen olevansa tyytyväinen Puigin asenteeseen, vaikka peliminuutteja ei ropisekaan säännölliseen tahtiin.
– Riqui Puig tuli hyvin sisään ja ennen kaikkea liikkui alueelle, jonne haluammekin keskikenttäpelaajien menevän. Tykkään tästä Riquin asenteesta. Vaikka hän ei saakaan minuutteja, hän nauttii aina kentälle päästessään. Minulle hän ei ole ongelma, Koeman totesi medialle AS:n mukaan.
Puigin avausmaali La Ligassa syntyi miehen 17. pääsarjaottelussa. Barcelonan avauksessa La Masia -kasvatti on ollut seitsemän kertaa, muttei Koemanin alaisuudessa vielä yhdessäkään sarjapelissä. Neljässä liigaottelussa minuutteja on kertynyt keskimäärin 6 per peli.
Vaikka Puig on väläytellyt positiivisesti, on Koeman alkanut löytää keskikentälleen hiljalleen kiinteämmän ihannetrion. Sen hän myöntää suoraan.
[readmore from=Puig-Riqui]
– Olemme löytäneet keskikentän, jolla on selkeämpiä ideoita. Myös (Miralem) Pjanic ja Riqui voivat pelata siellä. On kuitenkin totta, että (Sergio) Busquets, Pedri ja (Frenkie) De Jong ovat selkeyttäneet keskikenttämme tilannetta.
Kolmikosta Busquets on pelikiellossa Barcelonan seuraavassa sarjaottelussa sunnuntaina Athletic Bilbaota vastaan. Konkarin korvaamista Koeman ei kuitenkaan vielä kommentoinut, sillä sitä ennen Barcelonan pitää selvittää tiensä Copa del Reyn puolivälieriin. Keskiviikkoisessa neljännesvälieräottelussaan se kohtaa vieraskentällä Segundan Rayo Vallecanon.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa