Pitkä odotus päättymässä – Real Madridin maalilla nähtäneen illalla debytantti
Kuva: Getty Images
Siitä on kulunut jo 2,5 vuotta, kun Real Madrid hankki kokoonpanoonsa lupaavan ukrainalaisen maalivahdin Andri Luninin. 21-vuotias Lunin on saanut odottaa tilaisuuttaan Madridissa pitkään. Nyt kaikki kuitenkin viittaa siihen, että Lunin debytoi Los Blancosin maalilla virallisessa ottelussa keskiviikkoiltana, kun Madrid aloittaa cup-taipaleensa vieraspelillä Alcoyanoa vastaan.
Lunin debytoi Ukrainan A-maajoukkueessa jo maaliskuussa 2018 ollessaan vain 19-vuotias. Seuraavana kesänä Real Madrid osti hänet Zorya Luhanskista 8,5 miljoonan euron siirtosummalla. Vuonna 2019 Ukraina voitti alle 19-vuotiaiden maailmanmestaruuden, ja Lunin valittiin kisojen parhaaksi maalivahdiksi. Siitä huolimatta 191-senttiselle torjujalle ei ole vielä minkäänlaisia tilaisuuksia Real Madridissa auennut.
Kauden 2018-2019 Lunin vietti lainalla Leganésissa ja viime kauden puoliksi Real Valladolidissa ja Real Oviedossa. Pelejä on kertynyt toistaiseksi La Ligassa viisi ja Segundassa 20.
[readmore from=Lunin-Andri]
Real Madridissa tien tukkeena on kuitenkin ollut koko ajan maailman parhaisiin maalivahteihin lukeutuva Thibaut Courtois, joten minuutit ovat ymmärrettävästikin olleet kiven takana. Cup-ottelu tarjoaa näillä näkymin Luninille pitkään ja hartaasti kaivatun näyttöpaikan.
Ottelu Alcoyano-Real Madrid alkaa kello 22.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Real Madrid ajautui ahtaalle Mestarien liigassa
- Tyhmyydestä rangaistaan? Fifa harkitsee sanktiota Espanjalle
- João Cancelolta vahva vihje jatkostaan: ”Tiedän, mitä haluan ensi kaudelta”
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Manchester Cityn supertähti jättää seuran – Sky: Barcelona perässä
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius Júnior ylistää Lamine Yamalia – ”Taistelu rasismia vastaan on tärkeää”
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Robert Lewandowski nousi seuralegendan rinnalle – seuraavana tähtäimessä Patrick Kluivert
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”