Marcos Llorenten agentti paljasti saaneensa soittoja – muut seurat utelevat Atléticon läpimurtopelaajasta
Image: Getty Images
Marcos Llorente on kehittynyt Atlético Madridissa yhdeksi päävalmentaja Diego Simeonen avainpelaajista.
Espanjalaispelaaja pelasi aikaisemmin puolustavammassa roolissa, mutta paikan vaihtuminen ja hyökkäyspään tehtävien kasvaminen ovat antaneet uutta potkua 25-vuotiaan Llorenten otteisiin.
Llorenten setä ja samalla agentti Julio Llorente kertoi ESPN:n mukaan, että muista seuroista on osoitettu kiinnostusta Espanjan maajoukkueessa marraskuussa debytoineeseen keskikenttämieheen.
− Korkealla tasolla pelaavista pelaajista saa aina puheluita, Julio Llorente sanoi.
Marcos Llorente pelasi Mestarien liigassa keväällä huikealla tasolla Liverpoolia vastaan ja teki kaksi maalia vaihdosta kentälle tultuaan. Llorente oli Atléticon sankari, ja peli oli hänen uransa paras. Llorente jopa nimesi koiransa Liverpoolin stadionin mukaan Anfieldiksi.
− Sen Anfieldilla pelatun ottelun jälkeen minulle on soiteltu paljon, mutta kaikki tietävät kyllä, että hänellä on pitkä sopimus, Julio Llorente muistutti.
Tällä kaudella La Ligassa 11 peliin neljä maalia tehneellä Marcos Llorentella ja Atléticolla on sopimus kesään 2024 saakka.
− Eikä Atlético ole aikeissa päästää häntä helposti pois, Julio Llorente päätti.
LUE MYÖS:
- Kylian Mbappé johtaa kiistanalaista tilastoa
- Barcelona voitti – vastustaja haukkui tuomarit: ”Järjetöntä, surkeaa!”
- Lamine Yamal kirjautti tilastorivin, jollaista ei ole nähty sitten Lionel Messin ja vuoden 2017
- Barcelona-pelin tuomaria syytetään puolueellisuudesta – vanhat tilastot kaivettiin esiin
- La Ligan kärkikamppailu oli niin tapahtumarikas, että Lamine Yamalin mieletön maali saattoi unohtua
- Álex Baena ratkaisi Atléticolle voiton Espanyolista viime hetkillä
- Pitkään loukkaantuneena ollut Éder Militão palaa viimeinkin pelikentille
- Marca: Real Madridin pelaaja tammikuussa muualle?
- José Mourinho totesi Viníciuksesta: ”Jos olisin hänen asemassaan, en luultavasti olisi enää täällä”
- José Mourinho kokee ryhmänsä olevan riittävän hyvä: ”En halua yhtään uutta hankintaa”
- La Ligan kärkikamppailu oli niin tapahtumarikas, että Lamine Yamalin mieletön maali saattoi unohtua
- Barcelona-pelin tuomaria syytetään puolueellisuudesta – vanhat tilastot kaivettiin esiin
- José Mourinho totesi Viníciuksesta: ”Jos olisin hänen asemassaan, en luultavasti olisi enää täällä”
- Lamine Yamal kirjautti tilastorivin, jollaista ei ole nähty sitten Lionel Messin ja vuoden 2017
- Näin Vinícius kommentoi pitkää pelikieltoaan
- Marca: Real Madridin pelaaja tammikuussa muualle?
- Agentti kertoi miksei Nico Williams siirtynyt Barcelonaan
- Sarjanousija menetti johtonsa lopussa – painajaismainen ennätys lähestyy
- José Mourinho kokee ryhmänsä olevan riittävän hyvä: ”En halua yhtään uutta hankintaa”
- Álex Baena ratkaisi Atléticolle voiton Espanyolista viime hetkillä