Sport: Barcelona kieltäytyi Ansu Fatista tehdystä 150 miljoonan euron tarjouksesta
Kuva: Getty Images
Espanjalaislehti Sport paljastaa, että Manchester United ja Ansu Fatin agentti Jorge Mendes olivat jo alustavasti sopineet Fatin mahdollisesta siirtosummasta, jos Fati olisi viime kesänä siirtynyt Barcelonasta Manchesteriin.
United ja Mendes keskustelivat 150 miljoonan euron siirtokorvauksesta. Asiasta oli tietysti myös sovittava Barcelonan kanssa, ja tällöin tie nousikin pystyyn: Barcelona tyrmäsi ajatuksen Fatin siirrosta.
Barcelonan seurajohto on useaan otteeseen ilmoittanut, että Fatia ei myydä mistään hinnasta. Katalonialaiset pitävät 18-vuotiasta teinitähteään seuran tulevaisuuden kasvoina.
Fatilla ja Barcelonalla on tällä hetkellä sopimus kesään 2022 saakka. Jatkosopimuksen on kerrottu olevan seuran ykkösprioriteetti, ja yhteistyön jatkuminen on molempien intresseissä. Neuvotteluja viivästyttävät kuitenkin Barcelonan puheenjohtajavaalit, jotka ovat vasta tammikuussa.
Espanjan maajoukkueen valinnut Fati on kuitenkin sivussa pelikentiltä kevääseen asti, sillä hän joutui polvioperaatioon. Fati on tehnyt tällä kaudella seitsemässä La Ligan ottelussa neljä maalia. Mestarien liigassa hän on osunut kerran kolmeen peliin.
LUE MYÖS:
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset