Atlético Madridin poikkeushankinta odottaa innolla työskentelyä Diego Simeonen kanssa
Kuva: Getty Images
Atlético Madrid toteutti aiemmin tällä viikolla poikkeuksellisen siirron, kun se hankki keskikenttäpelaaja Geoffrey Kondogbian Valenciasta.
Madridilaisseura sai poikkeusluvalla hankkia pelaajan siirtoikkunan ulkopuolella, koska se menetti siirtotakarajalla Thomas Parteyn Arsenalille, joka maksoi hänen ulosostoklausuulinsa.
Lehtitietojen mukaan Atléti maksoi 27-vuotiaasta Kondogbiasta 15 miljoonaa euroa. Keski-Afrikan tasavallan maajoukkuepelaaja ehti tällä kaudella pelata viisi ottelua Valenciassa, jota hän edusti kesästä 2017 lähtien.
Kondogbia osallistui uuden seuransa harjoituksiin ensimmäistä kertaa torstaina. Hän kertoi Atlético Madridin sivuilla, että odottaa erityisesti työskentelyä päävalmentaja Diego Simeonen kanssa.
– Olen innoissani, kun pääsin tänne. Minulle on suuri kunnia pukea tämä paita ylleni.
– Lupaan tälle seuralle, joukkuekavereilleni ja kannattajille kovaa työtä ja sitoutuneisuutta. Se on tärkein asia. Ehkä pystyn tuomaan muutakin.
– En ole aiemmin päässyt työskentelemään Simeonen kanssa. Hänestä näkee myös ulkopuolisena, että hän on kilpaillut korkeimmalla tasolla monien vuosien ajan.
– Hän jakaa arvonsa, kuten omistautuneisuuden ja kovan työmoraalin, pelaajiensa kanssa. Nuo sanat minulle tulee mieleen, kun ajattelen häntä. Ne ovat todella tärkeitä asioita, jos haluaa saavuttaa tavoitteensa.
LUE MYÖS:
- Marca: Tästä syystä Atlético hankki keskikenttäpelaajan Valenciasta – Valencian omistaja otti itse Atléticoon yhteyttä
- Virallista: Atlético Madrid saa haluamansa – Valencia tiedotti pelaajakaupasta
- Valencian valmentaja pettynyt seurapomon päätökseen myydä profiilipelaaja: ”En voi luottaa siihen, mitä minulle kerrotaan”
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Atlético päästää lähes sadan maajoukkuepelin konkarin sarjanousijaan – 13 vuoden putki ohi
- Virallista: Entinen superlupaus lähtee hakemaan vauhtia Valenciasta
- Marc Casadón siirtosaagassa hurja käänne – yllättävä seura iski viime metreillä
- Virallista: Barcelonalle uusi hyökkääjä
- Ex-superlupaus Liverpoolista La Ligaan
- Marca: Atlético vaatii Julián Álvarezia antamaan potkut agentilleen
- Romano: Atlético Madrid yrittää napata Argentiinan maajoukkuepelaajan
- Julián Alvarez lähetti viestin tulevaisuudestaan
- AS: Dani Ceballos palaamassa kasvattajaseuraansa
- Toimittaja: Atlético haluaa eroon kallispalkkaisesta pelaajastaan – siirtoneuvottelut käynnissä
- Barcelona päätti luopua omasta kasvatistaan – joukkuetoverit ryntäsivät kommentoimaan
- Barcelona nappasi 16-vuotiaan huippulupauksen – sukua Bayern Münchenin tähtipelaajalle
- Romano: Juventuksen tähtihyökkääjä matkaa Espanjaan
- Virallista: Kovaonninen Liverpool-pelaaja vahvistaa Celta Vigon puolustusta
- Barcelonan hyökkäyskolmikko oli pysäyttämätön Rayo Vallecanoa vastaan
- Vastustajan valmentaja kummasteli taas tuomaritoimintaa Real Madridin pelissä
- Real Madrid kylvetti Málagaa – Jude Bellingham oli jälleen vakuuttava
- Loppukesän siirtopommi – Gabriel Jesus siirtymässä Barcelonaan
- Vanha suola janottaa – Álvaro Arbeloan Fulham jälleen Real Madrid -pelaajan perässä
- Barcelonan ylijäämäpelaajaa kaupitellaan edelleen – kaksi seuraa hänen perässään

