Barcelona-ikoni Xavi puolustaa Qatarin MM-kisoja viimeiseen asti – ”Tämä maa on kehittynyt valtavasti”
Kuva: Getty Images
Xavi on viettänyt viimeiset viisi vuotta Qatarissa.
Xavi poistui kasvattajaseurastaan Barcelonasta kesällä 2015 ja matkasi kohti Qataria. Ikoninen keskikenttäpelaaja lopetti ammattilaisuransa Al Saddin riveissä toukokuussa 2019. Siitä lähtien Xavi on toiminut joukkueen päävalmentajana.
Seuraava Jalkapallon MM-lopputurnaus järjestetään Qatarissa marras- joulukuussa 2022.
Xavi odottaa innolla seuraavia MM-kisoja. Qatarin järjestämät kilpailut ovat saaneet valtavasti kritiikkiä muun muassa työntekijöiden työolosuhteista. Tiettävästi reilusti yli tuhat työntekijää on menehtynyt stadioneiden rakennustyömailla. Mediatietojen mukaan Qatar sai kisat itselleen korruption ja lahjonnan avulla.
– Tämä maa on kehittynyt valtavasti. Viisi kahdeksasta stadionista on jo melkein valmiita. Hotelleitakin on rakennettu. Qatar on muuttunut paljon. Nyt täällä on paljon moottoriteitä ja ravintoloita. Qatar kehittyy vauhdikkaasti, Xavi totesi Marcalle.
– Melkein kaikki stadionit edustavat jotain arabialaista kulttuuria ja se tekee kisoista entistä erityisemmät. Luvassa on historialliset MM-kisat. Siinä ei ole mitään epäselvyyksiä. Ihmiset tulevat yllättymään Qatarista. On olemassa paljon ennakkokäsityksiä ja kritiikkiä, mutta Qatarilla on kaikki tarvittava. Tämä on pieni ja hyvin vastaanottava ja kaunis maa.
LUE MYÖS:
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- Barcelonalle taas loukkaantuminen – toppari sivussa yli kuukauden