Mauricio Pochettino toivoo palaavansa joku päivä Argentiinaan Leo Messin kanssa – ”Toivon ja odotan sitä”
Mauricio Pochettino on parhaillaan työtön. Argentiinalaisluotsi sai potkut Tottenhamista syksyllä, ja on sen jälkeen viettänyt aikaa niin kotimaassaan kuin Euroopassakin.
Pochettino on julkisesti todennut haluavansa palata mahdollisimman pikaisesti valmennuksen pariin. Urallaan myös Espanyolia ja Southamptonia valmentanut Pochettino käväisi Radio de la Platan haastateltavana ja paljasti haluavansa palata tulevaisuudessa Newell’siin – Leo Messin kanssa.
Pochettino on rosariolaisen Newell’sin kasvatti.
– Toivon ja odotan palaavan joskus seuraan. Siinä voi mennä vielä hetki, ehkä kymmenen vuoden päästä. Messin kanssa, Pochettino nauroi.
Pochettinon tapaan Rosariossa syntynyt ja lapsuutensa viettänyt Messi tunnetaan Newell’sin kannattajana. Espanjalais- ja argentiinalaismediat ovat puhuneet aika ajoin Messin mahdollisesta paluusta Argentiinaan lopettamaan uransa nimenomaan Newell’sin paidassa, mutta Messi on itse todennut, ettei vielä tiedä, mitä tekee tulevaisuutensa kanssa.
MM-kisat pelataan joulukuussa 2022. Messi on silloin 34-vuotias ja kyseessä on todennäköisesti taiturin viimeiset MM-kisat, jos Argentiina selviytyy lopputurnaukseen.
– Seuraavat MM-kisat ovat valtava tavoite Messille ja maajoukkueelle. Toivottavasti Argentiina saapuu niihin kisoihin loistovireessä. Messi ei ole silloin vielä liian vanha. Hänen osallistuminen kisoihin on kunnianosoitus sille joukkueelle, joka ansaitsi enemmän. Argentiina taistelee maailmanmestaruudesta, Pochettino vakuutti.
LUE MYÖS:
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä

- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä