Lähteet: Real Betisillä ja Barcelonalla eroavat näkemykset Emersonin sopimuksen ulosostopykälästä – onko riita alkamassa?
Kuva: Getty Images
Espanjalaislehti AS kirjoittaa, että Real Betis ja Barcelona eivät ole samoilla linjoilla Betisiä tällä kaudella edustaneen laitapuolustaja Emersonin sopimuksesta. Emerson siirtyi Betisiin tammikuussa 2019 Barcelonan avulla Brasilian Atlético Mineirosta.
Barcelona maksoi tuolloin puolet Emersonin 12,7 miljoonan euron siirtosummasta. Samalla Barcelona sai oikeuden ostaa Emerson itselleen Betisistä kuutta miljoonaa euroa vastaan vuonna 2021.
Nyt Barcelonan jalkapallotoimintojen johtaja Éric Abidal kertoi Mundo Deportivolle, että Barcelonalla on oikeus ostaa Emerson Betisistä milloin tahansa. Abidalin mukaan ulosostohinta ennen vuotta 2021 on kuitenkin 12 ja 15 miljoonan euron väliltä.
Betisin jalkapallopuolen johtaja Alexis Trujillo ei ilahtunut Abidalin puheista. Trujillon näkemyksen mukaan ei ole mitenkään mahdollista, että Barcelona voisi saada Emersonin itselleen ennen vuotta 2021. Trujillo sanoi, ettei Abidalin mainitsemaa pykälää ole olemassa.
Emerson on 21-vuotias brasilialainen laitapuolustaja, joka on esiintynyt edukseen La Ligassa. Hän on tehnyt kuluvalla kaudella kolme maalia ja antanut viisi maalisyöttöä.
Real Betis ja Barcelona kohtaavat toisensa La Ligassa tänään sunnuntai-iltana kello 22.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Barcelona-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – edellisestä pelistä yli puoli vuotta: ”Tämä on ollut todella vaikeaa”
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- La Liga-hyökkääjä jalkapallon homofobiasta: ”Pelaajat pelkäävät menettävänsä kaiken”
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Arda Güler tekin maalin omalta kenttäpuoliskoltaan – Real Madridille murskavoitto
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Real Madridin Thiago Pitarchia kosiskellaan pois Espanjan riveistä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- La Liga-hyökkääjä jalkapallon homofobiasta: ”Pelaajat pelkäävät menettävänsä kaiken”
- Getafen pelaaja kopeloi vastustajan sukukalleuksia – punainen kortti