Gareth Balen agentti toisti taas itseään – walesilaistähti ei ole lähdössä Real Madridista
Kuva: Getty Images
Gareth Balen tulevaisuus Real Madrisissa oli jälleen iso puheenaihe tammikuussa, mutta hänen agenttinsa Jonathan Barnett painottaa jälleen, että walesilaistähti ei ole lähdössä mihinkään enne sopimuksensa päättymistä.
Barnett on läpi Balen, 30, uran Madridissa toistellut, ettei hänen asiakkaansa ole lähdössä mihinkään. Tammikuussa Walesin maajoukkuelaituria huhuttiin hänen entiseen seuraansa Tottenhamiin, joka ei kuitenkaan ollut Barnettin mukaan mielessä realistinen vaihtoehto.
Bale teki Madridin kanssa kolme ja puoli vuotta sitten jatkosopimuksen, joka ulottaa kesään 2022 asti. Barnettin mukaan sitä ennen on turha odottaa siirtouutisia, vaikka viime kesänä Bale oli jo lähellä lähteä Kiinaan.
– Hän tulee olemaan täällä vielä ainakin kaksi vuotta, joten mistään ei tarvitse olla huolissaan, kommentoi walesilaistähden agentti Cuatrolle.
Espanjalaismediassa on liikkunut huhuja, että Bale ei olisi enää Madridin päävalmentajan Zinédine Zidanen suunnitelmissa, mutta Barnettin mukaan väitteissä ei ole perää.
– Minusta tuntuu, että tässä tapauksessa vain muut ihmiset ovat huolissaan.
– Mielestäni Zidanella ja Balella on todella hyvä suhde nyt.
LUE MYÖS:
- Gareth Balen agentti paljasti: Paluu Tottenhamiin ei ollut vaihtoehto – ”Monet eivät tiedä sitä, mitä todella tapahtuu”
- Gareth Bale suututti Real Madrid -kannattajat jälleen – poistui stadionilta muun joukkueen taistellessa viimeiseen asti
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Álvaro Arbeloa kertoi miksi Real Madrid hävisi Bayernille
- Real Madrid ajautui ahtaalle Mestarien liigassa
- Tyhmyydestä rangaistaan? Fifa harkitsee sanktiota Espanjalle
- João Cancelolta vahva vihje jatkostaan: ”Tiedän, mitä haluan ensi kaudelta”
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Manchester Cityn supertähti jättää seuran – Sky: Barcelona perässä
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius Júnior ylistää Lamine Yamalia – ”Taistelu rasismia vastaan on tärkeää”
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Real Madrid ajautui ahtaalle Mestarien liigassa
- Tyhmyydestä rangaistaan? Fifa harkitsee sanktiota Espanjalle
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä