Sarjanousija nöyryytti pahemman kerran Valenciaa La Ligassa – tärkein pelaaja pelikiellossa Barcelona-ottelussa
Kuva: Getty Images
Mallorca kohtasi Valencian sunnuntaina Son Moixilla.
La Ligaan kuluvaksi kaudeksi noussut ja käytännössä läpi syyskauden putoamisviivan alapuolella ollut Mallorca kaatoi Valencian lopulta maalein 4-1. Mallorca nousi voiton myötä putoamisviivan yläpuolelle.
Valencialle sunnuntainen ottelu oli selvästi kauden surkein. Joukkueen kapteeni Dani Parejo sai varsin helposti kahden keltaisen kortin myötä punaisen kortin toisen jakson alussa ja on sivussa ensi viikonlopun Barcelona-ottelusta.
Mallorca johti ottelua puoliajalla 3-0. Antonio Raíllo vei Mallorcan johtoon jo seitsemännellä minuutilla puskimaalinsa myötä. Osuma oli 28-vuotiaan Raíllon uran ensimmäinen La Ligassa. Ante Budimir viimeisteli kaksi maalia ennen taukoa. Budimir on tehnyt jo kahdeksan maalia tällä kaudella La Ligassa.
Dani Rodríguez vastasi Mallorcan neljännestä noin kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä. Komea laukaus boksin rajalta upposi Valencian maalia vartioineen Jaume Domènechin selän taakse.
Ferran Torres iski Valencian ainokaisen muutama minuutti Rodríguezin maalin jälkeen. Valencia ei siten kyennyt käyttämään hyväkseen Atléticon ja Sevillan tappioita. Mestarien liigaan oikeuttava neljäs sija on edelleen neljän pisteen päässä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sport: Maajoukkuevahti neuvottelee siirrosta Barcelonaan
- Puolustajalupaus pääsemässä Barcelonan avaukseen toista kertaa urallaan
- Teinipoika käytti näytön paikkansa Real Madridin edustusmiehistössä
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon