Päätös tehty – Barca valmis luopumaan puolustajastaan sopivan tarjouksen tullessa
Päätös on Sportin mukaan tehty. Barcelona voi olla valmis luopumaan laitapuolustaja Nelson Semedosta, jos sopiva tarjous tulee. Semedo oli viime kesänäkin siirtohuhuissa, mutta tuolloin Barcelona piti miehestä vielä kiinni urheilullisten syiden takia. Semedo ei ole kuitenkaan noussut toivotun isoon rooliin, ja nyt hänet ollaan valmiita myymään, jos tarpeeksi iso rahasumma tarjotaan.
Barcelonan urheilujohtaja Éric Abidal tapasi viime perjantaina Dubaissa Semedon edustaja Jorge Mendesin. Tapaamisen lopputulemana oli, että kaikki osapuolet ovat kiinnostuneita siirron toteuttamisesta. Barcelona kaipaa taloudellista hyötyä – ja Mendes samoin – ja Semedo toivoo sekä rahakkaampaa sopimusta että suurempaa pelillistä roolia.
26-vuotias Portugalin maajoukkuepelaaja siirtyi Barcelonaan Benficasta kesällä 2017 hulppealla 35,7 miljoonan euron siirtosummalla. Hän herättää kiinnostusta monissa seuroissa, mutta Barcelonalle Semedo ei ole korvaamaton. Vaikka Semedokin on pelannut tällä kaudella 19 pelissä, joista 15:ssa avauskokoonpanossa, on myös Sergi Roberto ollut puolustuksen oikealla laidalla riittävän luotettava pelaaja.
Sergi Roberto on yksinkertaisesti vaikuttanut omaksuvan käytettävän pelitavan Semedoa paremmin. Vaikka Semedo onkin varsinaisesti oikea puolustaja, on hän joutunut välillä stunttaamaan myös vasemmalla.
Kaikkein todennäköisimpänä uutena osoitteena Sport pitää Manchester Unitedia. Tämä sopii kuvaan siksikin, että Jorge Mendesillä on Unitedin suuntaan erinomaiset suhteet.
[readmore from=Semedo-Nelson]
Jos Semedo kesällä myydään, on Barcelonan kakkosvaihtoehto oikeaksi laitapuolustajaksi Moussa Wagué. Mendesin asiakaskuntaan kuuluu kuitenkin myös toinen portugalilainen Ricardo Pereira, joka on pelannut Leicesterissä erinomaisen kauden. Agentti liikuttelisi mieluusti kahtakin omaa pelaajaansa.
Pereira arvioidaan kuitenkin noin 40 miljoonan euron hintaiseksi, eikä Barcelonalla ole aikeita tuollaista summaa maksaa. Semedosta toivottavilla noin 50 miljoonalla eurolla halutaan ennen kaikkea tasapainottaa kassaa, eikä samalle pelipaikalle haluta sijoittaa suuria summia uuteen pelaajaan. Jos joku tulee, on kyseessä luultavasti edullinen, nuori lupaus.
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin

- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään