Zinédine Zidane kertoi mielipiteensä Gareth Balelle osoitetusta vihellyskonsertista – ”Toivottavasti se ei jatku loppukauden ajan”

Gareth Bale pelasi lauantaina ensimmäisen ottelunsa Real Madridin paidassa yli kuuteen viikkoon.
Bale nähtiin edellisen kerran kentällä lokakuun alussa Granada-ottelussa.
Sen jälkeen Bale loukkaantui maajoukkuereissulla, ei harjoitellut kuukauteen Real Madridin edustusjoukkueen mukana, palasi silti maajoukkueen mukaan ja vei Walesin ensi kesän EM-lopputurnaukseen.
Bale herätti suurta kohua espanjalaismedioissa juhliessaan Walesin kisapaikkaa Wales, Golf, Madrid, in that order -banderollin kanssa. Se oli tiettävästi piikki kohti Balea jatkuvasti kritisoivaa madridilaismediaa.
Bale sai lauantaina osakseen valtavan vihellyskonsertin Bernabéulla. Kannattajat vihelsivät aina Balen koskiessa palloon.
Real Madridin päävalmentaja Zinédine Zidane otti kantaa Balen saamaan vihellyskonserttiin ottelun jälkeen.
– Toivottavasti se ei jatku loppukauden ajan. Haluamme kannattajien tukevan meitä ottelun aloituspotkusta aina loppuun saakka, mutta emme voi kontrolloida sitä. Katsojilla on oikeus tehdä mitä ikinä haluavatkaan, mutta toivon heidän kannattavan kaikkia. Bale pelasi hyvin tultuaan kentälle, Zidane kehui.
– Tämä asia pyörii liikaa medioissa. Bale haluaa olla kanssamme ja onnistua kentällä. Sen vuoksi emme halua puhua tästä tapauksesta näin paljon. Bale on sopeutunut joukkueeseen ja haluaa pelata yhtä paljon kuin kaikki muutkin.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Barcelonan Mestarien liigan haaveet murskaksi hengästyttävässä trillerissä
- Inter-luotsi varoittaa Barca-tähdestä: ”Se on mahdotonta”
- Nyt se on lähes varmaa: Real Madrid tekemässä huippuhankinnan
- Barcelona saa huipputärkeän palasen takaisin Mestarien liigan ratkaisupeliin
- Barcelonan Raphinha oli lähellä valita toisen maajoukkueen: ”Onneksi passini ei mennyt läpi”
- Lehti: Arsenal-tähti osoittanut kiinnostusta Real Madrid -siirrolle
- Toni Kroos näkee tämän Barcelonan pelaajan korvaamattomana: ”Hän tarjoaa ratkaisuja”
- Arda Güler ja Kylian Mbappé tehokkaina Real Madridin voitossa
- Cope: Barcelona sai loistavia uutisia – Robert Lewandowski on sittenkin pelikunnossa
- Sport: Barcelona tarjoaa jatkosopimusta topparilleen
- Barcelonan Mestarien liigan haaveet murskaksi hengästyttävässä trillerissä
- Inter-luotsi varoittaa Barca-tähdestä: ”Se on mahdotonta”
- Barcelonan Raphinha oli lähellä valita toisen maajoukkueen: ”Onneksi passini ei mennyt läpi”
- Nyt se on lähes varmaa: Real Madrid tekemässä huippuhankinnan
- Lehti: Arsenal-tähti osoittanut kiinnostusta Real Madrid -siirrolle
- Toni Kroos näkee tämän Barcelonan pelaajan korvaamattomana: ”Hän tarjoaa ratkaisuja”
- AS: Real Madrid kiinnostunut Benfican laitapuolustajasta – yrittää saada siirtosummaa pienemmäksi
- Cope: Barcelona sai loistavia uutisia – Robert Lewandowski on sittenkin pelikunnossa
- Barcelona saa huipputärkeän palasen takaisin Mestarien liigan ratkaisupeliin
- AS: Real Madrid kiinnostunut entisestä pelaajastaan – valmis palaamaan seuraan