Uusi ehdotus ilmoille: Robert Morenosta seuraava Barcelona-luotsi?

Espanjan jalkapalloilussa kuohahti viime päivinä, kun A-maajoukkueen EM-kisoihin johdattanut Robert Moreno sai väistyä Luis Enriquen tieltä. Luis Enrique oli jättänyt tehtävänsä maaliskuussa tyttären vakavan sairauden vuoksi ja halusi nyt palata toimeensa, muutamaa kuukautta yhdeksänvuotiaan Xanan menehtymisen jälkeen.
Morenon haave valmentamisesta EM-kisoissa siis mureni. Hän pyysi lopulta itse maan jalkapalloliitolta eroa, tehdäkseen tietä Luis Enriquen paluulle.
Nyt Mundo Deportivon toimittaja Xavier Bosch ehdottaa, että kenties Morenossa voisi olla ainesta Barcelonan seuraavaksi valmentajaksi. Siitä, jatkaako Ernesto Valverde valmennusvastuussa myös ensi kaudella, ei ole vielä täyttä varmuutta. Seuraajaehdokkaana on spekuloitu lähinnä Hollannin maajoukkueluotsi Ronald Koemania, mutta Boschin mielestä Morenokin voisi olla mies paikallaan.
Toimittajalla on ehdotukselleen monta perustetta. Ensinnäkin Morenon itseluottamus on kohdallaan, eikä hänen tarvitsisi Barcan peräsimessä ujostella. Ennen 5-0 -voittoon päättynyttä Romania-peliä maanantaina Moreno antoi itselleen karsintojen arvosanaksi kympin.
Myös Morenon valmennukselliset esikuvat sopisivat Barcelonan pirtaan. Hän on Luis Enriquen oppipoika, joka ihailee Pep Guardiolaa. Muita Morenon arvostamia valmentajia ovat Mauricio Pochettino ja Jürgen Klopp. Ennen kaikkea Moreno on kuitenkin innokas tarkkailija ja jalkapalloilun opiskelija.
[readmore from=Moreno-Robert]
Siitä Moreno on vakuuttunut, että Lionel Messi on maailman paras pelaaja. Moreno valmensi Messiä yhdessä Luis Enriquen kanssa kolmen vuoden ajan, mutta totesi kokemustaan, että ”Leoa ei valmenneta, koska Leo on jalkapallon sisin olemus”.
Missään vaiheessa Moreno ei ole kainostellut kertoa, että hän on Barcan kannattaja ja jopa seuran jäsen. Moreno jopa syntyi Camp Noun välittömässä läheisydessä. Ehkä hän pääsee vielä Barcelonan valmennusvastuuseenkin, sillä tämän vuoden kokemusten jälkeen Moreno ei ole alkuunkaan samanlainen keltanokka kuin vielä vuosi sitten.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi