Espanjan päävalmentaja ei tullut lehdistötilaisuuteen – lehdet: sai potkut ja lähti itkien pukuhuoneesta
Kuva: Getty Images
Ei jalkapallon arvokisoja ilman Espanjan valmentajasotkua.
Moni varmaan muistaa, miten viime MM-kisojen aattona päävalmentaja Julen Lopetegui sai potkut junailtuaan kisojen jälkeisen sopimuksen Real Madridin kanssa.
Lopeteguin varsinaiseksi seuraajaksi kisojen jälkeen valittiin Luis Enrique. Hän jättäytyi tehtävästi pois aiemmin tänä vuonna henkilökohtaisiin syihin vedoten. Myöhemmin kuultiin tarkempi syy: Enriquen 9-vuotias tytär sairasti syöpää ja menehtyi tautiin elokuun lopussa.
Enriquen tilalle nostettiin ”Luchon” apuvalmentajana toiminut Robert Moreno, jonka alaisuudessa Espanja hoiteli EM-karsinnat ilman tappioita. Vielä syyskuussa – pian Enriquen tyttären suru-uutisen jälkeen – Moreno sanoi julkisesti, että hän voisi astua sivuun, mikäli Enrique haluaisi jonain päivänä palata maajoukkueen päävalmentajaksi. Jotain tässä on tapahtunut muutamassa kuukaudessa, sillä vaihdos ei olekaan sujumassa kovin onnellisten tähtien alla.
Uutisoimme maanantaina, että Espanjan jalkapalloliitto harkitsisi Enriquen paluuta maajoukkueen puikkoihin. Nyt näyttäisi siltä, että paluu on toteutumassa.
Espanja pelasi myöhään maanantai-iltana EM-karsintojen viimeisen ottelunsa Romaniaa vastaan. Pelin jälkeen Espanjan jalkapalloliitto RFEF ilmoitti, ettei Moreno tule lehdistötilaisuuteen. Espanjalaisen jalkapallon tilastoihin erikoistunut Mister Chip -tili Twitterissä väittää, että Moreno olisi hyvästellyt joukkueen ja poistunut pukuhuoneesta itkien.
Asiasta twiittasi myös The Guardianin ja ESPN:n arvostettu toimittaja Sid Lowe.
– Robert Moreno ei ollut siinä kunnossa, että hän olisi kyennyt pitämään lehdistötilaisuuden. Hän oli selvästi poissa tolaltaan. Ei vain siksi, että hän menetti työnsä, vaan tavasta jolla hän sen menetti.
Robert Moreno was not in a fit state to give press conference. Clearly devastated, not just at losing job but way he lost it.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Endrick lähtee Real Madridista lainalle
- Óscar Mingueza Valioliiga-jättiläisen kiikarissa
- Hansi Flick myöntää, että Barcelonan tähtivahti pelasti joukkueen
- Joselu otti kantaa Xabi Alonson vaikeuksiin Real Madridissa
- Vinícius sai vihellyskonsertin Real Madridin kannattajilta
- Barcelona voitokas La Ligan kärkikamppailussa – Lamine Yamal iski maalin
- Barcelonan toppari loukkasi polvensa – kuukausiksi sivuun pelikentiltä
- Real Sociedad nimitti uuden päävalmentajan
- Raphinha ei päässyt FIFA:n tähdistökentälliseen – Hansi Flick: ”Naurettavaa”
- Kylian Mbappé lähetti terveiset Cristiano Ronaldolle: ”Uskomatonta”
- Barcelona voitokas La Ligan kärkikamppailussa – Lamine Yamal iski maalin
- Vinícius sai vihellyskonsertin Real Madridin kannattajilta
- Joselu otti kantaa Xabi Alonson vaikeuksiin Real Madridissa
- Raphinha ei päässyt FIFA:n tähdistökentälliseen – Hansi Flick: ”Naurettavaa”
- Kylian Mbappé ylsi Cristiano Ronaldon ennätykseen
- Hansi Flick myöntää, että Barcelonan tähtivahti pelasti joukkueen
- Kylian Mbappé lähetti terveiset Cristiano Ronaldolle: ”Uskomatonta”
- Barcelonan toppari loukkasi polvensa – kuukausiksi sivuun pelikentiltä
- Copa del Reyssä nähtiin Barcelonan lähihistorian seuraennätys!
- Kylian Mbappé neuvottelee tärkeästä sopimuksesta