Philippe Coutinhon lainasiirto on melkein kuin myynti – Barcelona säästää peräti 57 miljoonaa euroa

27-vuotias Philippe Coutinho on tehoillut Barcelonassa 76 ottelussa 21 maalia ja antanut 11 maalisyöttöä. Lukemat eivät ole umpisurkeat, mutta paljon vähemmän, kuin Liverpoolista hankitulta brasilialaiselta odotettiin. Olihan Coutinho Barcelonaan siirtyessään Neymarin jälkeen maailman toiseksi kallein pelaaja, ja edelleen jaetulla neljännellä sijalla.
”Floppi mikä floppi”, saattaisi joku todeta, sillä rehellisyyden nimissä Coutinhon onnistumista on pakko verrata muhkeaan 120 miljoonan euron siirtosummaan. Rooli Ernesto Valverden suunnitelmissa on kuitenkin ollut liian pieni, jotta Coutinhosta olisi kannattanut pitää kiinni. Niinpä Coutinho päätettiin lainata Bayern Müncheniin, osto-option kera. Sunnuntaina hän onkin laskeutunut Baijeriin lääkärintarkastusta ja sopimuksen allekirjoittamista varten.
Mistään päin maailmaa ei löytynyt seuraa, joka olisi maksanut Coutinhosta Barcelonalle kelpaavan summan, mutta tarve miehen saamiseksi lainalle oli kuitenkin niin polttava, että siirto oli lähes pakko juntata läpi. Barcelona nimittäin säästää Bayern-lainan myötä niin suuren summan, että Coutinhon lähtö tuntuu jo nyt lähes myynniltä.
Kaikkiaan Barcelonalle syntyy Coutinho-lainan myötä peräti 57 miljoonan euron säästöt. Summaan on laskettu mukaan Bayernin lainapestistä maksama yhdeksän miljoonan euron korvaus.
Coutinhon palkka Barcelonassa on ollut nettona 12 miljoonaa euroa, eli bruttona muhkeat 23 miljoonaa. Myös palkkakulut Bayern ottaa hoitaakseen, joten saksalaisjätille Coutinhon laina maksaa suoraan yhteensä reilut 30 miljoonaa euroa.
Lisäsäästöt Barcelona saa Liverpool-siirtoon taannoin kytkettyjen bonuspykälien täyttymättä jäämisestä. Liverpool jää nuolemaan näppejään kaikkiaan 25 miljoonan euron osalta – elleivät Coutinhon pelit sitten myöhemmin Barcelonassa vielä jatku.
Osto-optioksi määriteltiin rehentelevästi 120 miljoonaa euroa, mutta Mundo Deportivo ei usko, että Bayernin tarvitsisi tuota summaa maksaa. Coutinhon toivotaan kuitenkin nostavan tämänhetkistä markkina-arvoaan hyvillä bundesliigapeleillä, eikä Barca halua brasilialaisesta aivan alehintaan luopua. Korkealla osto-optiolla halutaan varmistaa, että Coutinhosta saataisiin vielä mahdollisimman hyvä myyntivoitto.
[readmore from=Coutinho-Philippe]
Mikäli Coutinho rikkoisi Barcelonassa sadan pelatun ottelun rajapyykin, nettoaisi Liverpool 20 miljoonan euron bonuksen. Mestarien liigan voitosta Coutinhon kanssa Barcelona pulittaisi vielä viisi miljoonaa euroa lisää. Nyt näyttää vahvasti siltä, ettei kumpikaan pykälistä tule täyttymään. 15 miljoonaa euroa Barcelona on kuitenkin saanut bonusrahoja maksaa, kun Coutinho pelasi Barcassa 50. ottelunsa. Coutinhon koko siirtosummaksi on siis muodostunut 135 miljoonaa euroa.
Coutinhon oli arveltu olevan mahdollinen palanen myös Neymarin mahdollista Barcelona-siirtoa. Barca ei kuitenkaan halunnut aikailla Coutinhon kanssa yhtään enempää, ja Coutinho itsekin siirtyi mieluummin Bayerniin kuin Pariisiin.
Lähde: Mundo Deportivo
Juttua päivitetty 19.8. klo 11.30 osto-option osalta.
La Liga starttasi perjantaina 16.8! Tilaa C More Total nyt, saat ensimmäisen viikon ilmaiseksi! Tarjous on voimassa pe-su koodilla LALIGA osoitteessa: cmore.fi/koodi. Käy klikkaamassa itsesi sisään ja varmista paikkasi espanjalaisen huippujalkapallon parissa!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi