Voisiko Diego Simeonen ihailema nukkuva jätti herätä Atlético Madridissa?

Chileläisjulkaisu Redgol väittää Atlético Madridin liittyneen Juventuksen ja Internazionalen seuraksi kisaan Alexis Sánchezin sopimuksesta.
Hyökkääjä pelasi Barcelonassa vuosina 2011-2014, ennen menestyksekästä siirtoaan Arsenaliin. Loppuosa ajasta Lontoossa kääntyi kuitenkin hankalaksi, ja hankaluudet tiivistyivät tammikuussa 2018 tapahtuneen Manchester United -siirron jälkeen. Seuran alaspäin vienyt spiraali tarttui chileläiseen, joka tuskin mahtui kokoonpanoihin.
Atlético-luotsi Diego Simeone on työskennellyt Alexisin kanssa kaksikon ollessa samaan aikaan valmentajan kotimaan Argentiinan suurseura River Platessa. Cholo on toistuvasti puhunut ihailustaan nyt 30-vuotiasta treeniaddiktia kohtaan.
Juventuksen ja Internazionalen edustajien kerrotaan jo käyneen keskusteluita pelaajan kiinnittämisestä, tämän agentin, Fernando Felicevichin kanssa.
Neuvotteluita Sánchezin siirrosta yhtään mihinkään jarruttaa hänen hurja palkkavaatimuksensa; raporttien mukaan se on 12 miljoonaa euroa kaudessa. Pelaajan sopimus Unitedin kanssa päättyy virallisesti vuonna 2022, mutta ei ole salaisuus, että tästä päästäisiin mieluusti Manchesterissä eroon.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus

- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista