Real Madridin entinen päävalmentaja kertoo, millaista oli valmentaa Galacticoja – hyökkääjä suuttui ja lakkasi käymästä harjoituksissa: ”Häneen tuhlattiin miljoonia”
Kuva: Getty Images
Espanjan A-maajoukkueen ja Real Madridin entinen päävalmentaja Vicente del Bosque tietää, millaista on työskennellä lajin supertähtien kanssa.
Del Bosque osasi myös käsitellä maailmanluokan pelaajia, mistä kertovat hänen saavutuksensa: Madridissa kaksi La Ligan ja Mestarien liigan voittoa, Espanjan peräsimessä Euroopan- ja maailmanmestaruus.
Kaikkia tähtipelaajia ei voi kuitenkaan aina pitää tyytyväisenä. Del Bosque antoi tästä esimerkin Youtube-kanava Idolosin haastattelussa.
Hän nosti esiin ranskalaishyökkääjä Nicolas Anelkan, jonka Real Madrid hankki kesällä 1999 Arsenalista silloisella maailmanennätyssummalla. Anelka vietti lopulta Madridissa vain yhden kauden ja palasi ensimmäiseen ammattilaisseuraansa Paris Saint-Germainiin. Samalla kaudella Madridissa pelasivat myös mm. Raúl, Fernando Morientes, Roberto Carlos ja Fernando Hierro.
Vuonna 2015 pelaajauransa lopettanut Anelka oli Madridissa pienoinen floppi. Häneltä meni ensimmäisen maalinsa tekemiseen viisi kuukautta. Osumia syntyi lopulta 33 ottelussa yhteensä vain seitsemän kappaletta.
Del Bosque muisteli Idolosille tapausta, kun Anelka kieltäytyi yhtäkkiä harjoittelemasta joukkueen kanssa.
– Anelka oli pelaaja, jonka hankkimiseen käytimme paljon rahaa. Häneen tuhlattiin miljoonia euroja ja hänet hankittiin tähtipelaajana.
– Hän tuli eräänä päivänä pukukoppiin ja sanoi, että me emme ole onnellisia hänen menestyksestään ja että me emme juhlineet hänen maalejaan.
– Hän ei tullut harjoituksiin päivään tai kahteen ja seura antoi hänelle sakot.
Del Bosquen mukaan Galacticoja oli käsiteltävä varoen, vaikka loppujen lopuksi he olivat vain jalkapalloilijoita muiden joukossa.
– He harjoittelivat täysin normaalisti eivätkä pelleilleet.
– Me emme olleet sellaisia ihmisiä, jotka häiritsivät pelaajia. Olimme varsin varovaisia ja kärsivällisiä. Meidän oli oltava kärsivällisiä ja vaativia samaan aikaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- La Liga-hyökkääjä jalkapallon homofobiasta: ”Pelaajat pelkäävät menettävänsä kaiken”
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Arda Güler tekin maalin omalta kenttäpuoliskoltaan – Real Madridille murskavoitto
- Getafen pelaaja kopeloi vastustajan sukukalleuksia – punainen kortti
- Real Madridin Thiago Pitarchia kosiskellaan pois Espanjan riveistä
- Isoja uutisia Barcelonalle: tähtipelaaja joukkueen vahvuudessa kuukausien tauon jälkeen
- Ville Koski debytoi La Ligassa
- Uudet tiedot: Espanjan ja Argentiinan huippuottelu vaarassa
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Isoja uutisia Barcelonalle: tähtipelaaja joukkueen vahvuudessa kuukausien tauon jälkeen
- Arda Güler tekin maalin omalta kenttäpuoliskoltaan – Real Madridille murskavoitto
- Ville Koski debytoi La Ligassa
- Real Madridin Thiago Pitarchia kosiskellaan pois Espanjan riveistä
- Getafen pelaaja kopeloi vastustajan sukukalleuksia – punainen kortti
- La Liga-hyökkääjä jalkapallon homofobiasta: ”Pelaajat pelkäävät menettävänsä kaiken”
- Yllätys Real Madridista: Kylian Mbappén terveydentilassa muutos?
- Uudet tiedot: Espanjan ja Argentiinan huippuottelu vaarassa
- David Villa palaa Atletico Madridiin