Robin Lod paukutti kaksi kaunista maalia – voitto lipsui kuitenkin Sportingin käsistä
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien avainpelaaja Robin Lod on onnistunut pitkästä aikaa maalinteossa.
Sporting Gijon kohtasi perjantai-iltana Real Zaragozan kauden kolmanneksi viimeisessä sarjaottelussa Espanjan Segunda Divisionissa. Ottelu päättyi Zaragozan 4-2-voittoon, kun Lod vastasi joukkueensa ainoista maaleista.
[readmore from=Lod-Robin]
Lod vei Sportingin johtoon jo ottelun kahdeksannella minuutilla. Nopean vastahyökkäyksen päätteeksi Uros Djurdjevic keskitti pallon oikealta laidalta rangaistusalueen reunalle, mistä Lod viimeisteli pallon kliinisesti reppuun.
Real Zaragoza tasoitti lukemat hieman ennen puoliaikavihellystä, kun Álvaro Vázquez osui Julian Delmasin syötöstä.
Lod vei Sportingin takaisin johtoon heti toisen puoliajan alussa, kun hän peippasi Zaragozan puolustajat rangaistusalueen sisällä ja tuikkasi pallon taidokkaasti maaliin.
Kyseessä oli Lodin neljäs maali tällä kaudella. Suomalaispelaaja oli vasta neljättä kertaa avauksessa tämän vuoden puolella.
Vieraat eivät kuitenkaan pystyneet pitämään johtoasemastaan kiinni, päästäen Zaragozan kolmesti maalintekoon toisella puoliajalla. Ottelu päättyi Zaragozan voittoon ja Sportingin voitoton putki venyi jo viiden ottelun mittaiseksi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Murskajaiset Mestarien liigassa – Barcelona höykytti Newcastlea
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä