Valencia-luotsi pettyi lopun takaiskuun: ”Emme ansainneet tällaista tulosta”
Kuva: Getty Images
Valencian haaveet Eurooppa-liigan finaalipaikasta kokivat torstaina kolauksen, kun Arsenal oli kotikentällään parempi maalein 3-1. Vierasmaali oli epäilemättä tärkeä, mutta kahden maalin takaa-ajoasema on joka tapauksessa vaikea lähtökohta ensi viikolla pelattavaan kotiotteluun. Katkeraa Valencian kannalta oli se, että Arsenalin kolmas maali syntyi ottelun lisäajalla.
– Meiltä puuttui kokemusta. Vaihtopenkiltä katsottuna en nähnyt meillä olevan ongelmia. Vastustaja kokeili kaukolaukauksilla ja meilläkin oli paikkamme, Valencian valmentaja Marcelino analysoi peliä Marcan mukaan.
– Sopeuduimme peliin täydellisesti. Tuollaista tulosta ei odottanut Arsenalkaan. Minusta me emme olleet hermostuneita, eikä vastustaja aiheuttanut meille vaaraa. En muista heiltä juurikaan maalipaikkoja. Kahdesta ensimmäisestä paikastaan he tekivät maalin.
– On harmi, ettemme saaneet parempaa tulosta. Lukemat imartelevat Arsenalia, mutta me pelasimme hyvällä tasolla. On sääli, että lopun maali panee meidät vaikeaan tilanteeseen. Tietysti uskon, että voimme vielä nousta, Marcelino jatkoi.
Viimeistä maalia edelsi Valencian kannalta harmillinen maalivahti Neton ja José Luís Gayán kommunikaatiokatkos.
– Suurin osa maaleista syntyy keskityksistä. Teimme tänään henkilökohtaisia virheitä. Yleensä puolustamme keskityksiä paremmin, kun meillä on yksi pelaaja enemmän.
– Arsenal teki yhden maalin sivurajaheitosta ja toisen siten, että heillä oli alueella vain yksi pelaaja. Vastassamme oli kaksi hyvää hyökkääjää, joista maksettiin kuka tietää kuinka monta miljoonaa.
[readmore from=Valencia]
– Meillä oli tilaisuuksia tehdä 2-2 -maali, ja minusta peli oli hyvin tasainen. 90. minuutilla olimme vielä saamassa hyvän tuloksen, mutta 91. minuutilla tulos muuttui huonoksi heikosti puolustetun keskityksen takia.
– Olemme silti aina optimistisia ja taistelemme loppuun asti finaalipaikasta. Emme ansainneet tätä tulosta emmekä sitä takaiskumaalia. Ehkä ensi torstaina Mestallalla Valencia tekee maalin 90. minuutilla ja selviämme jatkoon, Marcelino totesi toiveikkaasti.
LUE MYÖS:
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Madridin derby meni Atlético Madridin nimiin – Real Madrid töppäili
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit