Huippukautta pelaava Karim Benzema ampui Athleticin maanrakoon hattutempullaan
Kuva: Getty Images
Real Madrid voitti sunnuntaina Bernabéulla Athleticin maalein 3-0 ja nousi jälleen neljän pisteen päähän paikallisvastustajastaan Atléticosta.
Real Madridin jokaisesta maalista vastasi Karim Benzema. Loistavaa kautta pelaavan ranskalaiskärjen kaikki osumat syntyivät toisella jaksolla.
Athletic saapui Bernabéulle taistellen europaikoista, eikä Gaizka Garitanon miehistöllä ollut käytännössä varaa hävitä sunnuntaista ottelua.
Avausjakso oli varsin tasainen. Kummallakaan joukkueella ei ollut sen suurempia maalipaikkoja ja tauolle mentiin maalittomassa tasapelissä.
Benzema iski ottelun voittomaalin toisen jakson alussa. Marco Asensio lähetti keskityksen boksiin ja Benzema puski pallon ohi Athletic-vahti Iago Herrerínin.
Vartti ennen loppua Benzema puski toisen maalinsa kulmasta. Benzema voitti kaksinkamppailutilanteessa Yeray Álvarezin ja pääsi siirtämään isännät kahden maalin etumatkalle.
Ottelun viimeinen osuma näki päivänvalonsa loppuhetkillä. Herrerín juoksi boksin ulkopuolelle ottamaan palloa vastaan, mutta vahdin pusku epäonnistui ja Gareth Bale siirsi pallon Benzemalle, joka ampui sen maaliin noin 30 metrin etäisyydeltä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Endrick lähtee Real Madridista lainalle
- Óscar Mingueza Valioliiga-jättiläisen kiikarissa
- Hansi Flick myöntää, että Barcelonan tähtivahti pelasti joukkueen
- Joselu otti kantaa Xabi Alonson vaikeuksiin Real Madridissa
- Vinícius sai vihellyskonsertin Real Madridin kannattajilta
- Barcelona voitokas La Ligan kärkikamppailussa – Lamine Yamal iski maalin
- Barcelonan toppari loukkasi polvensa – kuukausiksi sivuun pelikentiltä
- Real Sociedad nimitti uuden päävalmentajan
- Raphinha ei päässyt FIFA:n tähdistökentälliseen – Hansi Flick: ”Naurettavaa”
- Kylian Mbappé lähetti terveiset Cristiano Ronaldolle: ”Uskomatonta”
- Hansi Flick myöntää, että Barcelonan tähtivahti pelasti joukkueen
- Óscar Mingueza Valioliiga-jättiläisen kiikarissa
- Endrick lähtee Real Madridista lainalle
- Joselu otti kantaa Xabi Alonson vaikeuksiin Real Madridissa
- Raphinha ei päässyt FIFA:n tähdistökentälliseen – Hansi Flick: ”Naurettavaa”
- Barcelona voitokas La Ligan kärkikamppailussa – Lamine Yamal iski maalin
- Vinícius sai vihellyskonsertin Real Madridin kannattajilta
- Kylian Mbappé ylsi Cristiano Ronaldon ennätykseen
- Kylian Mbappé lähetti terveiset Cristiano Ronaldolle: ”Uskomatonta”
- Copa del Reyssä nähtiin Barcelonan lähihistorian seuraennätys!