Espanjalaispyssyn tulikuuma vire pelastamassa Celta Vigon kauden – valmentaja antaa kunniaa myös toiselle osa-alueelle
Kuva: Getty Images
Celta Vigon valmentaja Fran Escriba on tyytyväinen joukkueen ryhtiliikkeestä kauden tärkeimmällä hetkellä. Seura sai kolme pistettä eroa putoamisviivaan lauantain voitolla Gironasta.
Escriba on Celtan vuoristoratamaisen kauden kolmas valmentaja. Espanjalainen on kääntänyt joukkueen kurssin maaliskuun saapumisestaan lähtien.
Joukkue on ottanut viimeisestä viidestä La Liga -pelistä 10 pistettä. Töitä on kuitenkin vielä tehtävänä.
– Olemme ottaneet Girona-voitolla tärkeitä pisteitä säilymiseen. Mitään ei kuitenkaan olla vielä varmistettu. Tunnen kuitenkin, että voimme voittaa nyt kenet tahansa, Escriba sanoi itsevarmasti lehdistölle.
Celtan kannattajien ykkössuosikki Iago Aspasilla on ollut tärkeä rooli kevään nousukunnossa. Espanjan maajoukkuehyökkääjä on takonut viimeiseen neljään peliin kuusi maalia.
Aspas myös solmi tällä viikolla jatkosopimuksen seuran kanssa.
Escriba haluaa kuitenkin erityisesti antaa kunniaa parantaneelle puolustuspäälle.
– Olen ollut aina tyytyväinen heidän tekemäänsä työmäärään. Vaikka muut ovatkin kritisoineet heitä. Jos pudotan puolustajan, se johtuu vain siitä etten halua niitä liian montaa penkille.
LUE MYÖS:
- Sport: Barcelona aloittamassa jatkosopimusneuvottelut avainpelaajansa kanssa
- Sergio Busquets: Cesc Fàbregas voi valmentaa tulevaisuudessa Barcelonaa
- Espanjan MM-sankari ehdolla sekä parhaaksi että huonoimmaksi pelaajaksi maailmassa
- Iso käänne Real Madrid -pelaajan kaudessa: nyt rikkoutui Lionel Messin kuuluisa ennätys
- Real Madrid lähetti lainalle – 19-vuotiaalle lupaukselle hattutemppu Italiassa
- Kylian Mbappé diktaattorina – nyt hän puhuu
- Tappelu Real Madridin pukukopissa kohahdutti – näin José Mourinho kommentoi
- Barcelona palkitsi hyökkääjälupauksensa – enää ei tarvitse jarrutella
- La Ligan kulttipelaaja lopettaa uransa maajoukkueessa
- Nico Paz sanoi ei Real Madridille – kertoi miksi jäi Italiaan

- Deco: Real Madridin pelaaja halusi siirtyä Barcelonaan
- Nico Paz sanoi ei Real Madridille – kertoi miksi jäi Italiaan
- Barcelona-pomolta kylmä arvio: tämän takia Marcus Rashford sai lähtöpassit
- Ballon d’Orin voittajaehdokkaat julkaistu – Barcelona-pomo ällistyi: ”Maailmanlaajuinen skandaali”