Celta Vigo ilmoitti keskiviikkona kannattajiensa iloksi tehneensä jatkosopimuksen hyökkääjä Iago Aspasin kanssa.

Aspas, 31, on uuden diilin ansiosta kiinnitetty seuraan kesään 2023 asti. Hän on ollut tällä kaudella elintärkeä pelaaja Celta Vigolle, joka taistelee kynsin ja hampain putoamista vastaan. Aspas on kyennyt pelaamaan tänä vuonna vasta neljä sarjaottelua pohjevamman takia. Viimeisessä kolmessa pelissään hän on viimeistellyt yhteensä viisi osumaa ja antanut kaksi maalisyöttöä.

Noista peleistä Celta Vigo on ottanut seitsemän pistettä, ja joukkue on tällä hetkellä yhden pisteen putoamisviivan yläpuolella, kun kuusi kierrosta on pelaamatta.

Aspasia on viety siirtohuhuissa isompiinkin seuroihin, mutta hän halusi ehdottomasti jatkaa Célticosissa, jossa hän aloitti uransa.

– Olen todella iloinen, että saan jatkaa historian tekemistä täällä. Täällä haluan olla ja haluan kiittää seuraa, kommentoi Aspas Marcan mukaan.

– Haluan lyödä kaikki mahdolliset ennätykset. Siksi solmin tämän neljän vuoden sopimuksen. Haluan pelata vielä paljon ja haluaisin myös maalikuninkaaksi.

– Pitää paikkaansa, että se on todella vaikeaa, mutta asioita ei ole koskaan tehty helpoksi minulle.

– Olen aina sanonut, että tämä on minun seurani. Olen kotona. Täällä ovat perheeni ja ystäväni, mikä on minulle todella tärkeää.

– Aina on ollut tarjouksia (muilta seuroilta), ja olen varma, että huhut jatkuvat vieläkin, mutta halusin tällä jatkosopimuksella sulkea sen oven, koska olen todella onnellinen täällä.

Aspas on La Ligan tämän kauden paras espanjalainen maalintekijä 15 osumallaan. Hän on tehnyt Celta Vigolle 70 maalia Espanjan pääsarjassa palattuaan seuraan kesällä 2015 Sevillasta. Aiemmin urallaan hän on edustanut myös Liverpoolia.