Vihjasiko Zinedine Zidane maalivahdin myyntiin? – Toppuutteli myös Varane-huhuja
Real Madridilla on tällä kaudella pelaamatta enää yhdeksän ottelua. Panoksena ei ole juuri mitään, sillä Real pelaa käytännössä lähinnä vain Madridin ykkösjoukkueen asemasta. Atlético on Realia tällä hetkellä kaksi pistettä edellä, mutta neljäntenä olevaan Getafeen etumatkaa on jo yhdeksän pistettä.
Niinpä keskiviikkona pelattavan Valencia-ottelun alla pidetyssä lehdistötilaisuudessa puhuttiin pääasiassa ensi kauden joukkueesta. Media on luonut Real Madridin ympärille näyttämön, ja nyt puhutaan lähinnä Zinedine Zidanen castingista. Jokaisessa ottelussa näyttöjä annetaan ensi kautta ajatellen, sillä Santiago Bernabéun pukukopin ovet tulevat kesällä käymään oikein kunnolla.
Marcan mukaan potentiaalisia lähtijöitä on Realissa peräti 13. Sisäänpäin on puolestaan huhuissa tuotu kovan luokan galacticoja muun muassa Eden Hazardista ja Paul Pogbasta lähtien. Päävalmentaja Zidane myönsi, että muutoksia on luvassa, mutta ei halunnut niitä liiaksi avata.
– Puhumme ensi kautta koskevien muutoksien osalta monista asioista, mutta meidän täytyy kunnioittaa joukkueessa yhä olevia pelaajia, Zidane vastasi lehdistön uteluihin Marcan mukaan.
– Pukukopin suursiivouksesta puhuminen vaikuttaa epäkunnioittavalta. Tulemme tekemään muutoksia, mutta nyt ei ole aika puhua niistä. Siitä ehditään keskustella myöhemminkin.
Yhtä pelaajaansa Zidane suostui kommentoimaan tarkemminkin. Mediassa on noussut viime päivinä esille huhu, jonka mukaan toppari Raphaël Varane haluaisi lähteä Madridista. Zidane kuitenkin toivoisi maanmiehensä jäävän.
– En halua Madridia ilman Varanea. Hän on nuori pelaaja, joka on ollut täällä kahdeksan vuotta, ja hän pärjää hyvin.
– Lehdistössä nousee esiin kaikenlaista, mutta minulle hän ei ole sanonut mitään. Hän on maailman parhaassa seurassa ja tietää sen, Zidane lisää.
Zidanen palattua vetovastuuseen myös Realin maalivahtipolitiikka on puhuttanut. Ensimmäisessä ottelussa maalia vartioi Keylor Navas ja toisessa valmentajan oma poika Luca.
– Kritiikki ei muuta mitään. He, jotka tuntevat minut, tietävät, että Luca on täällä omista ansioistaan, ”Zizou” korosti.
– Hän on pelannut tässä seurassa 16 vuotta, aivan kuten Dani Carvajal. Luca on yksi heistä. Jos jotkut haluavat mennä tässä henkilökohtaiselle puolelle, niin ei se minua haittaa.
[readmore from=Real-Madrid]
Pienen vihjeen muutoksista maalivahtiosastolla Zidane silti tarjosi.
– Voin vakuuttaa, että ensi kaudella maalivahtiasioista ei käydä debattia. Tilanne tulee selkiytymään, Zidane totesi lehdistölle.
Lausahduksen on mediassa arveltu viittaavan jommankumman kokeneen maalivahdin, Keylor Navasin tai Thibaut Courtois’n myyntiin. Enemmistö tuntuu uskovan, että siirtolistalle joutuu belgialainen Courtois, joka saapui Realiin vasta viime kesänä.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Real Madrid nousi muutamassa minuutissa tappioasemasta voittoon ja Mestarien liigan finaaliin
- Bild: Real Madrid kiinnostunut Florian Wirtzistä
- AS: Huippunuorukainen jäi yllättäen täysin olemattomalle vastuulle Atléticossa – kuuluu silti seuran suunnitelmiin
- Finaalipaikka jaossa – näin Carlo Ancelotti kommentoi Bayern-peliä
- Real Betis asetti hinnan Nabil Fekirille – ottajia riittää
- Saksan huippuseura kiinnostunut Betis-hyökkääjästä
- La Liga -vahti loukkaantui pahasti saatuaan pitkään odotetun mahdollisuuden – toipumisajasta karu arvio
- Courtois vai Lunin Mestarien liigan ratkaisupeliin? Näin vastasi Carlo Ancelotti
- Real Madrid saa pokaalinsa ilman yleisöä – taustalla hieno ele
- Bernardo Silva asetti Barcelonalle ja kumppaneille takarajan
- Real Madrid saa pokaalinsa ilman yleisöä – taustalla hieno ele
- Courtois vai Lunin Mestarien liigan ratkaisupeliin? Näin vastasi Carlo Ancelotti
- La Liga -vahti loukkaantui pahasti saatuaan pitkään odotetun mahdollisuuden – toipumisajasta karu arvio
- Bernardo Silva asetti Barcelonalle ja kumppaneille takarajan
- Saksan huippuseura kiinnostunut Betis-hyökkääjästä
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Finaalipaikka jaossa – näin Carlo Ancelotti kommentoi Bayern-peliä
- Real Betis asetti hinnan Nabil Fekirille – ottajia riittää
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”