Yksi ehdokas jo periaatteellisesti kieltäytynyt Real Madridin päävalmentajapestistä
Kuva: Getty Images
Jürgen Kloppista Real Madrid ei ainakaan saa Santiago Solarille seuraajaa. Asiasta kertovat Liverpool Echo ja The Telegraph.
Klopp on ollut yksi huhuissa esiintyneistä nimistä Realin uudeksi päävalmentajaksi, joskin vahvimmin esillä ovat olleet nimet Zinédine Zidane ja José Mourinho.
Brittilehdet kertovat Kloppin jo tehneen periaatteellisen päätöksen Liverpooliin jäämisestä. Real ei siis tiettävästi ole ollut yhteydessä Kloppiin, mutta jos on, vastaus on ”ei kiitos”.
Kloppin nykyinen sopimus ulottuu kesään 2022. Toinen huhuissa esiintynyt valioliigavalmentaja, Mauricio Pochettino, on Kloppin tavoin vaikea houkuteltava, sillä hänen sopimuksensa ulottuu peräti kesään 2023. Real ei myöskään haluaisi joutua neuvottelupöytään Spurs-pomo Daniel Levyn kanssa.
Real Madridin valmentajasoppa on tällä hetkellä melkoinen. Zidanen lopettamispäätös viime kauden päätteeksi tuli ilmeisen monelle yllätyksenä. Zidanen seuraajaksi palkattiin Julen Lopetegui, joka sai sopimuksen vuoksi potkut Espanjan maajoukkueesta MM-kisojen aattona. Lopetegui ehti valmentaa Realia vain muutaman kuukauden ajan ja nyt hän on haastamassa seuran oikeuteen. Lopetegui vaatii palkkasaatavia koko kolmivuotisen sopimuksensa ajalta.
[readmore from=Real-Madrid]
Lopeteguin korvasi lokakuussa Solari, jolle annettiin hyvän alun myötä kesään 2021 ulottuva sopimus. Sittemmin kaikki on mennyt pieleen, ja Real putosi viikon sisällä kolmesta kilpailusta (La Ligassa ero kärkeen kasvoi 12 pisteeseen). Seurajohto piti kriisikokouksen, mutta päätti antaa Solarin jatkaa vielä toistaiseksi. Varmaa on kuitenkin tässä vaiheessa se, että ensi kaudella Realia valmentaa joku muu kuin Solari.
Seuran ex-puheenjohtaja Ramón Calderón paljasti, että nykyinen puheenjohtaja Florentino Pérez olisi jo soittanut Zidanelle keskiviikkoaamuna ja pyytänyt tätä palaamaan. Zidane vastasi Calderónin mukaan kieltävästi, joskin paluu kesällä on mahdollinen. Soppaa sekoittaa se, että Calderónin mukaan Mourinho on Pérezin ykkösvaihtoehto.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Karim Adeyemi on Barcelonan uusin hankinta
- La Ligan televisiointi 2026-27: Disney+, hinta, lähetykset
- Atlético Madridin seuraikoni siirtyy kotimaahansa
- The Athletic: Gonzalo Garcia herättää vahvaa kiinnostusta Valioliigaseurassa
- Romano: Real Madridin 18-vuotias timantti lähdössä lainalle
- El Clásico 2026-27: Milloin pelataan, TV, kokoonpanot
- La Ligan maalipörssi 2026-27: Maalit, syötöt, ottelut
- La Ligan tulokset 2026-27: Jokainen ottelukierros
- La Ligan otteluohjelma 2026-27: Ottelut, pelit, kierrokset
- La Ligan sarjataulukko 2026-27: Sijoitukset ja pisteet
- L’Equipe: Real Madrid virittelee ryöstöä Barcelonasta – MM-kultasankari voi vaihtaa leiriä
- Romano: Real Madridin 18-vuotias timantti lähdössä lainalle
- Barcelona muodostamassa La Ligan parasta toppariparia
- Vinícius Júniorilta iso muodonmuutos – kävi leukalinjan muotoilussa
- The Athletic: Gonzalo Garcia herättää vahvaa kiinnostusta Valioliigaseurassa
- Näkökulma: Florentino Pérezin ego voi estää Real Madridin tärkeimmän siirron
- Atlético Madridin seuraikoni siirtyy kotimaahansa
- Romano: Rodri unelmoi siirrosta Real Madridiin – tilanteessa vain yksi este
- Barcelona haluaa tietää Ferran Torresin suunnitelmat – diiliä vuosi jäljellä
- MM-kisat: Listasimme La Ligan tähdistöjoukkueen