Real Madrid koki historiallisen nöyryytyksen – valmentajan selitys: ”Riskinotto oli tarpeen”

Real Madrid sai järkyttyä Mestarien liigan lohkovaiheen päätösottelussa, kun TsSKA Moskova haki Santiago Bernabéulta 3-0 -voiton. Kyseessä on Realin historian suurinumeroisin tappio europeleissä kotikentällä.
Real Madridin valmentajalla Santiago Solarilla riittikin pelin jälkeen seliteltävää.
– Olen surullinen, sillä halusimme päättää lohkovaiheen hyvään iltaan, mutta niin ei käynytkään. Aloitimme pelin hyvin, ja ensimmäiset 30-35 minuuttia olivat meiltä hyviä. Emme kuitenkaan olleet vakuuttavia kummallakaan rankkarialueella, ja siitä meitä rankaistiin, Solari totesi Movistarille AS:n mukaan.
– Ottelu oli meille hyvä tilaisuus antaa minuutteja pelaajille, jotka eivät ole pelanneet säännöllisesti tai jotka olivat juuri toipuneet loukkaantumisista. Hyväksyn, että sellaisessa kokoonpanossa oli riskinsä, mutta riskinotto oli tarpeen.
Solari kommentoi myös Iscon katsojilta saamaa vihellyskonserttia.
– Ei kukaan pidä vihellyksistä, mutta emme pelanneet hyvin ja meidän täytyy hyväksyä ne, Solari totesi.
Myöhemmin lehdistötilaisuudessa Solari analysoi peliä ja Iscon tapausta vielä vähän syvemmin.
– Toisesta puoliajasta en pitänyt. Joka tapauksessa minun on hyväksyttävä se, että peluutin nuorta joukkuetta. Tämä oli tilaisuus antaa minuutteja pelaajille, jotka tarvitsevat niitä ja lepuuttaa joitain muita, jotta menestymme kaikissa kilpailuissa. Ei tämä ruusuinen tie ole. Emme pidä tästä tuloksesta, sillä halusimme päättää lohkovaiheen voittoon.
– Jalkapallossa on usein kyse tehokkuudesta ja tänään emme olleet tehokkaita kummallakaan rangaistusalueella.
– En nähnyt Iscon elettä katsomolle. On turhauttavaa hävitä kotona, emmekä odottaneet sitä. On normaalia, että yleisö viheltää. Kannattajat ilmaisevat itseään, koska he eivät pidä tuloksesta. Emmekä pidä mekään.
– Minä otin riskin kokoonpanon kanssa ja kannan siitä vastuuni, Solari päätti.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Elämästään Saudi-Arabiassa valittanut puolustaja tulossa Cristiano Ronaldon viereltä Espanjaan
- Napoli on ollut yhteydessä katalaaniseuraan
- Lähteet: Teinihyökkääjä on pyytänyt siirtoa Barcelonasta – seura pettyi pelaajaansa
- Lähde: Real Madrid teki sisäisesti päätöksen jättäytyä ulos isoista kauppaneuvotteluista
- Pep Guardiola ei aio enää palata Barcelonaan: ”Se oli todella hienoa aikaa, mutta…”
- Sport: Barcelona valmis myymään oman kasvattinsa
- Barcelona valmis päästämään kaksi pelaajansa ilmaiseksi muihin maisemiin
- Real Madridin ja Viníciuksen jatkosopimusneuvottelut jäissä
- Atlético hankkimassa Stuttgartin avainpelaajan – hintalappu selvillä
- Joan Laporta: Barcelona ei tee enää hankintoja kesän siirtoikkunassa