Iscon paineet kasvavat – kieltäytyi kapteenin nauhasta ja tiuski katsojille

© Kuva: Getty Images

Vielä viime kaudella Isco kuului Real Madridin ehdottomiin luottopelaajiin. Hän pelasi kauden aikana kaikkiaan 49 ottelussa kaikissa kilpailuissa – vain Marco Asensio ja Lucas Vázquez esiintyivät vielä useammassa pelissä.

Tällä kaudella vastuu on kuitenkin ollut vähäisempää – etenkin sen jälkeen, kun valmentaja vaihtui Santiago Solariin. Solarin joukkueessa Isco on aloittanut lähes aina penkillä, ja Mestarien liiga -ottelussa AS Romaa vastaan hän ei päässyt kokoonpanoon lainkaan. Copa del Reyn kotiottelussa alasarjajoukkue Melillaa vastaan Isco pääsi vihdoin avaukseen kapteeninnauha käsivarressaan, ja avauksessa hän pelasi myös keskiviikkoisessa, Realin kannalta merkityksettömässä TsSKA Moskova -ottelussa.

Vaikka Realilla ei pelissä panosta ollutkaan, oli 0-3 -tappio sille kuitenkin syvä nöyryytys. Olihan se myös seurahistorian suurinumeroisin tappio Mestarien liigassa kotikentällä.

Yksi illan puheenaiheista oli ehdottomasti kuitenkin Iscon käytös. Iscon pinna paloi ottelun 54. minuutilla, kun TsSKA johti peliä 2-0. Isco sai hyvän syötön Vinicius Júniorilta, otti pallon haltuun ja veti pallon päätyrajasta yli. Isco itse vaati tilanteesta kulmapotkua väitettyään puolustajan olleen välissä.

Myös Viniciusille syöttäminen olisi ollut tilanteessa mahdollista, ja Isco saikin katsomosta vihellyskonsertin niskaansa. Tällöin hän kääntyi kohti lehtereitä ja huusi yleisölle ”Mitä te haluatte, mitä haluatte!”.

Tämän jälkeen pelistä tulikin Iscon kannalta vaikea. Katsomon vastaus pelaajan reaktioon oli viheltää tälle jokaisesta pallokosketuksesta, eikä Isco ilmeisesti paineita kestänyt. Hän menetti pallon ottelussa kaikkiaan 22 kertaa (eniten kaikista pelaajista), ja oli passiivinen ottelun loppuhetkillä.

Jotain jäi selvästi hampaankoloon, sillä kun ottelun loppuhetkillä Marcelo otettiin vaihtoon, kieltäytyi Isco ottamasta tältä kapteenin nauhaa. Nauha päätyikin lopulta Dani Carvajalin käsivarteen.

– Yritin antaa nauhan Iscolle, mutta hän pyysi minua antamaan sen Carvajalille. Syytä siihen en tiedä, Marcelo kertoi AS:lle.

– Vihellykset? Ne vihellykset eivät olleet vain hänelle, vaan kaikille. Myös minulle vihellettiin. Kun yleisö viheltää, on selvää, että jotain pitää muuttaa.

Liity Jalkapallon olohuoneen sisäpiiriin!
⚽ Klikkaa itsesi Facebookiin TÄSTÄ.
⚽ Liity jäseneksi ja odota hyväksyntää